Hölköttelin eilen illalla jääkiekkoharjoituksiin valmistavan lämmittelylenkin Helsingin Töölönlahden ympäri. Lahdella uiskennellut joutsenperhe toi mieleeni H.C. Andersenin klassikkosadun rumasta ankanpoikasesta. Uljaiden valkoisten vanhempien vanavedessä uiskentelivat jo lähes täysikasvuiset, vielä betoninharmaat, tämän kesän poikaset.

Betonin maineessa on paljon samaa kuin ruman ankanpoikasen kokemuksissa. Lähiörakentamisen monotoniset muodot ja brutaalinharmaat pinnat ovat vieläkin monille betonista ensimmäinen mielikuva.

Ilmastokysymykset ovat nostaneet päivän puheenaiheeksi eri päästölähteet. Betonin valtavien käyttömäärien takia sen ilmastovaikutuksetkin ovat merkittäviä. Maailman mittakaavassa betonin päästövaikutusten arvioidaan olevan 5–8 prosenttia kokonaispäästöistä. Suomessa olemme ison askeleen edellä ja ihan kaikkien rakennusmateriaalien osuus päästöistämme on noin viisi prosenttia. Betonilla on kuitenkin ruman ankanpoikasen päästövaikutusmaine.

Tällä vuosituhannella betonilla on kaikki edellytykset nousta valkoisille siivilleen ja ottaa paikkansa kansallisrakennusmateriaalinamme. Uusimmat esimerkit viitoittavat lentosuuntaa kohti uuden ajan betoniarkkitehtuuria.

Lisäksi vähähiilisen betonirakentamisen teknologiakehitys on viimeisen vuoden aikana ottanut aimoaskelia samaan tahtiin joutsenpoikueen kasvun tahdissa. Teknisiltä ominaisuuksiltaan ja viansietokyvyltään vertaansa vailla oleva ruma betoniankanpoikanen on kuoriutunut vähäpäästöisemmäksi vaihtoehtoisten rakennusmateriaalien rinnalle ennätysajassa.

Betonin siivet kantavat!