Koronavirus COVID-19 tehostaa innovaatioita enemmän kuin koskaan

Koronavirus COVID-19 tehostaa innovaatioita enemmän kuin koskaan

Koronaviruspandemia näkyy yhteiskunnan nopeana mukautumisena muuttuneeseen tilanteeseen viranomaisten asettamien rajoitusten puitteissa. Sadat tuhannet koululaiset, opiskelijat ja toimistotyöntekijät ovat Suomessakin jatkaneet opiskelua ja töitä kotoa käsin. Tehtävissä, joita ei voida suorittaa ”kauko-ohjauksella”, on otettu käyttöön uusia toimintatapoja viruksen leviämisen hidastamiseksi.

Nopeasti muuttunut tilanne on pakottanut yritykset ja ihmiset kehittämään ja muuttamaan toimintatapoja selviytyäkseen päivittäisistä tehtävistään. Toimivat tietoliikenneyhteydet ovat turvanneet töiden jatkumisen oppilaitoksissa ja työpaikoilla. Uusia tai vähemmällä käytöllä olleita digitaalisia viestintä- ja yhteistyöratkaisuja on otettu käyttöön pikavauhdilla.

Consoliksessa ja Parmalla on tehty uraauurtavaa kehitystyötä digitalisaation edistämiseksi jo pitkään. Tästä ovat esimerkkinä omaan suunnitteluun panostaminen, tietomallintamisen (BIM) valmiutemme, älykkäiden RFID-tunnisteiden ja sensoreiden käyttö elementeissä sekä kierrätettävät betonielementtiratkaisut.

Kun koronan jälkeinen aika koittaa, voimme hyödyntää nyt otettuja kehitysaskelia aikamme suurimpien haasteiden ratkaisemiseksi. Jo nyt nähdyn perusteella voidaan osoittaa, että digitalisaation ansiosta kykenemme toimimaan tehokkaasti ja paikkariippumattomasti uusia työkaluja hyödyntäen. Joidenkin tehtävien osalta etätyön on havaittu jopa parantaneen tuottavuutta.

Olemme muutamassa viikossa ottaneet digitalisaatiota edistävän valtavan tiikerinloikan. Tätä ei kannata korona-ajan päätyttyä menettää hyppäämällä samalla mitalla takaisin, vaan kehitystyötä on syytä jatkaa saatujen kokemusten pohjalta.

Tätä digiharppauksen mahdollisuutta emme missaa!

 

Petri Kähkönen
Markkinointipäällikkö, Parma Oy

Petri vastaa Parman markkinoinnista ja viestinnästä. Betoniuskoon hurahtaneena hän levittää elementtirakentamisen ilosanomaa. ”Pete” huolehtii kunnostaan pelaamalla lätkää RT-kiekossa. Ota yhteyttä