Kaupunkikehitys rokkaa Mansessa

Kaupunkikehitys rokkaa Mansessa

Kuva: SRV

Tampere on kuuluisa Manserockistaan. Betoniteollisuuden kesäseminaarissa tutustuttiin voimakkaasti kasvavan kaupungin kehittämiseen ja todettiin, että myös kaupunkikehitys rokkaa tässä perinteikkäässä Pirkanmaan keskuksessa. Kaupunki näyttää muille kasvukeskuksille mallia siitä, miten määrätietoisesti kehityssuunnitelmia toteutetaan.

Asunto-, toimitila- ja infrarakentaminen kulkevat Tampereella käsi kädessä. Mittavat investoinnit liikenneinfraan ovat kaupunkikehityksen peruskiviä. Jo pari vuotta käytössä ollut Rantatunneli vapautti suuren kaistaleen Tampereen pohjoista keskustaa kaupunkilaisten käyttöön Näsijärven ranta-alueella.

Uusi askel kaupunkiliikenteen kehittämisessä on meneillään oleva Ratikan rakentaminen. Raiteille siirtyvä tehokas julkinen liikenne on myös ilmastonmuutoksen kannalta järkevä ja yksityisautoilua vähentävä ratkaisu.

Huikea Viiden tähden keskusta -hanke on näkynyt kaupunkikuvassa jo muutaman vuoden. Korkean rakentamisen vyöhykkeelle nousseet Solo Sokos hotel Torni ja kaupungin korkein asuintalo Luminary ovat ensimmäiset Näsinneulan ravintolatasolle kurottavat tamperelaistornit.

Rautateiden päälle rakennettavan asemanseudun ensimmäinen rakennusvaihe on käynnissä. Kannen päälle nouseva areena, hotelli ja kaksi asuintornia ovat jo avanneet pelin tulevaa kaupunkilaisten kohtaamispaikkaa, asemakeskusta silmällä pitäen.

Wau, mitä betonikohteita – niissä on ilo olla mukana!

 

Petri Kähkönen
Markkinointipäällikkö, Parma Oy

Petri vastaa Parman markkinoinnista ja viestinnästä. Betoniuskoon hurahtaneena hän levittää elementtirakentamisen ilosanomaa. ”Pete” huolehtii kunnostaan pelaamalla lätkää RT-kiekossa. Ota yhteyttä