Jousituksella koronan jälkijäristykset kuriin

Jousituksella koronan jälkijäristykset kuriin

Suomessa rakentaminen on toistaiseksi välttynyt rankimmilta koronaviruksen aiheuttamilta vavahteluilta. Viime viikolla julkaistu Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus enteilee kuitenkin pitkäkestoisia jälkijäristyksiä toimialalle. Erityisesti asuntorakentamisen aloitusten ennakoidaan putoavan reilusti ja jopa alle pitkän aikavälin asuntotarpeen lähivuosina.

Kotimarkkinapainotteisen ja noin neljännesmiljoonaa suomalaista työllistävän rakentamisen buustaamiselle on nyt tuhannen taalan paikka. Valtion ja kuntien tehokkaalla yhteistyöllä voidaan vauhdittaa erityisesti infrahankkeita ja asuntorakentamista. Vauhdikkaat erityistoimenpiteet ovat tarpeen jälkijäristysten aiheuttamien vaurioiden jousittamiseksi.

Vaikka koronavirus saattaa pysyä keskuudessamme vielä pitkään, globaali kaupungistumisen trendi ei ole kääntymässä laskuun. Asuntotarve kasvukeskuksissa on ilmeinen maaltamuuton ja maahanmuuton jatkuessa tulevaisuudessa. Vähenevän asuntorakentamisen takia tarjonta ei tällä menolla riitä kasvavaan kysyntään.

Infrarakentamisen osalta suurhankkeiden ripeä käynnistäminen olisi tässä tilanteessa yhteiskunnalle edullista. Talonrakentamisesta vapautuva työvoima on osaavaa ammattiväkeä ja taloustilanne pitää kustannukset järkevinä. Näiden hankkeiden ”payback” on tutkitusti kovaa valuuttaa koko yhteiskunnalle.

Yrityksille ja toimitilarakentamisen investointipäätöksiä aprikoiville tahoille ajankohtainen ja erikoinen tilanne tarjoaa mahdollisuuden fiksuille peliliikkeille. On selvää, että ”uuteen normaaliin arkeen” palaamisen päivä on tänään lähempänä kuin eilen. Ja kun tuo paluuhetki koittaa, bisneksessäkin pärjäävät ne ennakkoluulottomat ja rohkeat yritykset, jotka ovat uskaltaneet laittaa puitteet kuntoon epävarmuuden vielä vallitessa.

Pidetään seismogrammi kohtuulukemissa!

Petri Kähkönen
Markkinointipäällikkö, Parma Oy

Petri vastaa Parman markkinoinnista ja viestinnästä. Betoniuskoon hurahtaneena hän levittää elementtirakentamisen ilosanomaa. ”Pete” huolehtii kunnostaan pelaamalla lätkää RT-kiekossa. Ota yhteyttä

Lue myös nämä

Blogit aiheittain

PARMAsome

  • Seuraa meitä: