Kaupungistuminen nojaa kiviainespohjaiseen rakentamiseen
Kaupungistumisen myötä kiviainespohjainen rakentaminen on mukana ratkaisemassa aikamme yhteisiä ongelmia.
Yksi voimakkaimmista globaaleista trendeistä on kaupungistuminen. Ihmiset eri puolilla maapalloa muuttavat harvaan asutummilta alueilta kaupunkeihin, paremman toimeentulon ja elintason perässä. Tämä kehitys nojaa vahvasti kiviainespohjaiseen rakentamiseen.
Kaupungeissa rakennetaan tiiviisti. Siltojen, katujen ja liikennetunnelien verkosto nivoutuu osaksi muuta kaupunkirakennetta. Pääsääntö on, että tämä ympäristö rakennetaan kivestä. Erityyppiset kiviaineksista tehdyt rakennusmateriaalit taipuvat vaativiinkin käyttötarpeisiin. Se mahdollistaa niin asumisen kuin kuplivan alakulttuurinkin parkourin tai katutaiteen muodossa.
Kaupungistumisen myötä kiviainespohjainen rakentaminen on mukana ratkaisemassa aikamme yhteisiä ongelmia eriarvoisuutta, ilmastonmuutosta, elämisen laatua sekä lisääntyvää yksilöllisyyden korostumista. Kaupungistumisen myötä ihmiset muuttavat lähemmäs toisiaan ja samalla asuvat monimuotoisesti niin suuremmissa kuin pienemmissäkin taloissa.
Kiviainespohjaisen rakentamisen ratkaisut ovatkin itsessään kaupungistumista. Kierrätysratkaisut, erilaisen aikaa kestävän kaupunkiestetiikan mahdollisuudet ja asumisterveyteen liittyvät ominaisuudet kaikki tukevat isompaa kehitystä. Kiviainespohjainen rakentaminen kustannustehokkaana vaihtoehtona tukee myös kohtuuhintaisen asumisen tavoitetta.
Antti Rinteen hallituksen ohjelma käsittelee melko laajasti rakentamista. Yhtymäkohtia edellä kerrottuun löytyy runsaasti. Samalla myös haastavampia linjauksia mukaan lukien paloturvan ja materiaalineutraalin sääntelyn murtaviin kirjauksiin liittyen. Kivirakentajien viesti on selvä: kestävää kaupungistumista, jolla vastataan aikamme suuriin haasteisiimme, rakennetaan yhdessä. Reiluun kilpailuun nojaten ja fiksulla sääntelyllä.
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisenä Kivifaktaa-blogissa.