PARMAinfo 11/2020: Rajaville siirtyy Consolis Parman lipun alle

PARMAinfo 11/2020: Rajaville siirtyy Consolis Parman lipun alle

Pääkirjoitus: Valmiina koronan jälkeiseen kasvuun

Koronaviruspandemia ei ota laantuakseen. Monissa Euroopan maissa tilanne näyttää jo huonommalta kuin keväällä pandemian ensimmäisen aallon aikana. Harvaan asutussa maassamme olemme toistaiseksi selvinneet paremmin, vaikka toinen aalto on meilläkin nostanut päätään syksyllä. Viime perjantaina 30.10. ilmoitettu tartuntamäärä (344 kpl) on uusi päiväkohtainen ennätys ja merkki siitä, että ”tilanne on päällä”. Ohjeita, sääntöjä ja myös suosituksia tulee edelleen noudattaa järkähtämättä. Vastuu epidemian hillitsemisestä kuuluu meille jokaiselle – niin kotona, tehtailla kuin työmaillakin.

Jonain päivänä korona on ohi. Ja se päivä on tänään lähempänä kuin eilen. Tuon päivän koittaessa alkaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös maailmantalouden kasvu. Kun talous eheytyy maailmalla, voimme odottaa parempia aikoja Suomessakin.

Koronavirus ei ole tuonut muutosta planeettamme tulevaisuuteen ”isossa kuvassa”. Kaupungistuminen jatkuu edelleen, digitalisaatio muuttaa ja tehostaa toimintatapojamme ja ilmastonmuutos on vakavin ihmiskunnan uhkista.

Vain uusiutumalla voimme kehittää toimintaamme sekä vastata kaupunkeihin muuton kiihtymisen, teknisen älyn lisääntymisen ja ilmastovaikutusten pienentämisen meille tuomiin haasteisiin. Rakentaminen ottaa nyt rakennuslupatilastojenkin valossa hieman happea, mikä tarjoaa oivallisen tilaisuuden kehittämiselle ja uusille innovaatioille. Otetaan tämä haaste yhdessä vastaan ja valetaan vahva peruskivi koronan jälkeiselle turvalliselle, tehokkaalle, laadukkaalle ja kestävälle rakentamiselle.

Rakennetaan parempaa huomista yhteistyössä!

 

Rajaville siirtyy Consolis Parma -brändiin

Perinteikäs Rajaville siirtyy Consolis Parman yritysilmeeseen loppuvuoden aikana. Parma Oy ja Rajaville Oy jatkavat juridisesti erillisinä yhtiöinä, mutta yhteinen yritysilme selkeyttää näkyvyyttä ja vahvistaa Consolis-brändiä Suomessa.

Lue lisää

Uusiutuva kivi ei sammaloidu

Rakentamisen ilmastovaikutukset korostuvat yhä lisääntyvissä määrin. Tämä haastaa meidät ja alan toimijat yhteistyössä kehittämään tuotteita ja ratkaisuja, joilla rakentamisen päästöjä voidaan pienentää jo rakennusvaiheessa.

Lue lisää

Kuljettajat ottivat maskit käyttöön

Consolis Parmalla koronavirus on onnistuttu pitämään loitolla tehtailta ja työmailta. Uutena varotoimenpiteenä elementtikuormien purkuihin osallistuvat kuljettajat käyttävät kasvomaskia, kun turvaetäisyyksiä ei voida noudattaa.

Lue lisää

Aika tarkistaa ontelolaattojen vesireiät

Pakkaskauden alkaessa on syytä tarkistaa, että ontelolaattojen vesireiät toimivat asianmukaisesti. Tilaajan tehtävä on huolehtia rakennusaikana onteloihin kertyvän veden poistosta ja estää jäätymisvaurioiden syntyminen.

Lataa ohje