PARMAinfo 11/2019: Vuoden toimittaja -valinta velvoittaa kehittämään

Pääkirjoitus: Asiakaspalaute on toimintamme kuntotarkastus
Säännöllisesti keräämäämme asiakaspalautetta voi pitää toimintamme tasoa kiistattomasti kuvaavana yleismittarina. Kysymme jokaisen projektin päätyttyä palautteen onnistumisestamme tilaajan ostoista ja työmaatoiminnoista vastanneilta henkilöiltä. Saatu palaute toimii samalla kehitysimpulsseina jatkuvan parantamisen hengessä.
Projektikohtaisen asiakaspalautteen mukaan tärkeimmät tekijät toimittajavalinnan takana ovat kokonaisedullisuus, laatu, asiantuntijuus ja toimitusvarmuus. Ne ovat tekijöitä, jotka näkyvät myös strategisissa kehityskohteissamme.
Kaiken lähtökohtana on suunnittelu. Siksi olemme jo usean vuoden ajan panostaneet omaan suunnitteluumme. Valmistajan oma suunnittelu parantaa kustannustehokkaimpien ratkaisujen lisäksi toimitusvarmuutta ja laatua. Omissa käsissä suunnitteluaikataulut hallitaan paremmin ja vakiomuotoiset suunnitelmat näkyvät myös laadussa ja häiriöttömässä tuotannossa.
Saamamme asiakaspalautteen mukaan meillä on eniten parannettavaa tuotelaadussa, häiriötilanteiden hallinnassa ja työmaakorjausten toteuttamisessa. Panostukset laadunvarmistukseen ja yhdenmukaiseen projektinhallintamalliin taklaavat näitä prosessin osia.
Säännöllisesti kerätty asiakaspalaute toimii hyvänä toimintamme kuntotarkastuksena, minkä perusteella näemme kehitystoimenpiteidemme tehon reaaliajassa. Paras tunnustus oikeiden asioiden tekemisestä on erityinen huomionosoitus asiakkaalta. Siksi pidämme suuressa arvossa Suomen suurimman rakennusliikkeen YIT Suomi Oy:n pääkaupunkiseudun asuntorakentamisen Vuoden toimittaja -valintaa.
Kiitos antamastasi palautteesta – kehitys jatkuu!
YIT: Parma on Vuoden toimittaja!
YIT Suomi Oy:n pääkaupunkiseudun asuntorakentaminen on valinnut Parma Oy:n Vuoden toimittajaksi. Valinnan perusteena olivat avoimeen yhteistyöhön perustuva joustavuus ja kehityshakuinen arvon luominen.
Parmalta betonituotteiden ensimmäiset ympäristöselosteet
Consolis Parmalle on myönnetty ensimmäiset betonituotteista laaditut EPD –ympäristöselosteet, joiden avulla voidaan arvioida tuotteen elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia. Ympäristöselosteet on verifioinut Bionova Oy.
Team #PARMAkoski: Krista valmiina tositoimiin!
Pohjois-Suomesta kuuluu jo hyviä uutisia luonnonlumilatujen osalta. Kumppaniurheilijamme Krista Pärmäkoski on valmistautunut kauteen ”vuorotteluvapaalla”. Kauden ensimmäiseen kisastarttiin on aikaa enää pari viikkoa.
Aika tarkistaa ontelolaattojen vesireiät
Pakkaskauden alkaessa on erityisen tärkeää tarkistaa ontelolaattojen vesireikien toimivuus työmaalla jäätymisvaurioiden ehkäisemiseksi. Tutustu tarkistusohjeeseen nettisivuillamme ja tilaa tarvittaessa avausporaus meiltä.