Paikallinen sopiminen on jo arkipäivää
Viime aikoina työmarkkinoilla on puhuttu paljon paikallisesta sopimisesta ja vaadittu kovaan ääneen sen lisäämistä. Monelle se on ollut kuitenkin peikko ja nähty lähinnä työnantajan keinona polkea työntekijöiden oikeuksia ja romuttaa työehtosopimusten yleissitovuus.
Mutta mitä paikallinen sopiminen oikeastaan tarkoittaa? Rakennustuoteteollisuuden työntekijöiden työehtosopimuksessa todetaan, että eri työehtosopimusmääräyksissä tarkoitettu paikallinen sopiminen toteutetaan työehtosopimuksen neuvottelujärjestyksen mukaisesti joko työntekijän ja työnantajan tai luottamusmiehen ja työnantajan kesken.
Ylityötkin ovat paikallista sopimista
Paikallista sopimista tapahtuu työpaikoilla päivittäin ilman, että sitä aina edes mielletään paikalliseksi sopimiseksi. Kun esimiehesi kysyy sinulta, tuletko viikonloppuna ylitöihin ja toteat, että tämä sopii, syntyy sopimus, vaikka osapuolet eivät sitä aina tällaiseksi mielläkään. Tai jos haluat viettää perjantain perheesi kanssa ja sovit siitä esimiehesi kanssa, syntyy välillenne paikallinen sopimus. Tämä sopiminen on arkipäivää, ilman sen monimutkaisempaa neuvottelemista.
Tuoteteollisuuden yrityksissä paikallista sopimista käytetään jo nykyisellään paljon, mutta parantamisen varaakin on. Työelämä muuttuu ja työ sen mukana. Monella muulla alalla ja varsinkin toimihenkilötehtävissä työnteko on joustavaa; tehdään etätöitä ja suunnitellaan eri tavoin omaa työajan käyttöä. Nämä uudet työmahdollisuudet eivät kuitenkaan sellaisenaan sovi aina fyysiseen suorittavaan työhön, joka vaatii työntekijän läsnäoloa ja jossa työnteko on sidottu tiettyyn prosessiin ja aikatauluun. Tehdasympäristössäkin voidaan kuitenkin sopia työn joustoista erityisesti juuri erilaisilla työaikapankeiksi kutsutuilla menetelmillä työehtosopimusten rajoissa.
Hyvässä sopimuksessa molemmat voittavat
Työehtosopimus mahdollistaa paikallisen sopimisen esimerkiksi työajoista siten, että työntekijä tekee 10- tai 12-tuntista työpäivää. Kun työaika tasoitetaan, seuraa tästä työntekijälle luonnollisesti enemmän vapaapäiviä kuin 8-tuntista päivää tekeville. Suurin osa liiton vahvistettavaksi tulevista 12 tunnin sopimuksista on tehty nimenomaan työntekijöiden aloitteesta, koska työntekijöitä houkuttelevat pitemmät vapaat.
Paikallinen sopiminen tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että molemmat saavat ja molemmille annetaan. Paikallinen sopiminen hyödyttää molempia osapuolia. Työnantaja saa käyttöönsä motivoituneen ja tuottavan työntekijän työpanoksen. Työntekijä näkee, että hänen työnsä palkitaan ja tämä voi näkyä paksumpana palkkapussina.
Ainoa keino saada Suomen talous nousuun on yhteen hiileen puhaltaminen. Sopiminen lähtee vapaaehtoisuudesta.