Onko materiaalineutraliteetti rakentamisen #MeToo?

Onko materiaalineutraliteetti rakentamisen #MeToo?

Naisten seksuaalista häirintää vahvalla otteella ympäri maailmaa ravistellut #MeToo-kampanja on osunut maaliinsa. Viime syksynä yhdestä twiitistä someilmiöksi nousseen kampanjan saama huomio on nostanut esille seksuaalisen häirinnän lisäksi muitakin tasavertaiseen kohteluun liittyviä asioita, kuten työpaikkakiusaamisen ja syrjinnän.

Parasta kampanjassa on se, että asioista puhutaan. Asiallinen ja analyyttinen keskustelu nostaa esiin ongelmat, joihin voidaan puuttua jo ennaltaehkäisevästi. Tasavertaisen kohtelun pitäisi tämän päivän Suomessa olla itsestäänselvyys.

Myöskään rakentamisessa minkään materiaalin ei pitäisi tulla kaltoin kohdelluksi. Silti eri materiaalien kohtelu ylittää ajoittain jopa syrjinnän rajat. Kaavoituksella ja muulla viranomaistoimenpiteillä pitää huolehtia siitä, että materiaaleja ei esimerkiksi diskata etukäteen pois kilpailusta. Näin menetellään, mikäli määritellään käytettävä rakennusmateriaali viranomaisohjauksella ilman teknisiä perusteita.

Päämääränä tulee olla kestävä rakentaminen. Hankkeeseen ryhtyvän velvollisuutena ja vastuuna on valita sellaiset hyväksytyt ja toimiviksi todetut materiaalit, jotka täyttävät parhaiten kestävän rakentamisen periaatteet niin sosiaalisesta, ekologisesta kuin taloudellisesta näkökulmasta.

#MateriaalineutraliteettiToo!

Petri Kähkönen
Markkinointipäällikkö, Parma Oy

Petri vastaa Parman markkinoinnista ja viestinnästä. Betoniuskoon hurahtaneena hän levittää elementtirakentamisen ilosanomaa. ”Pete” huolehtii kunnostaan pelaamalla lätkää RT-kiekossa. Ota yhteyttä