Kuntapäättäjän kestävän rakentamisen ABC

Kuntapäättäjän kestävän rakentamisen ABC

Rakentamisen vaihtoehtoja vertailtaessa huomio keskittyy välillä liiaksikin vain itse rakentamiseen. Hiljattain julkaistun ROTI-raportinkin peräänkuuluttamaa kestävää rakentamista palvelee kuitenkin huomattavasti paremmin koko rakennuksen elinkaaren huomioiminen.

Elinkaarikustannusten laskemiseksi on rakennuskustannusten lisäksi arvioitava myös ylläpidon ja huollon kustannukset. Summaan on lisättävä myös purkukustannukset rakennuksen saattohoitovaiheessa. Tampereen teknillisen yliopiston tutkimuksen mukaan esimerkiksi tiili- ja betonirakenteisten julkisivujen elinkaarikustannukset ovat rannikkoseuduilla peräti 40-50 prosenttia edullisemmat kuin puuvaihtoehdon.

Myös ympäristövaikutusten arvioinnissa katseen on ulotuttava rakennuksen käyttöiän horisonttiin. Tiedämme, että rakennuksen runkomateriaalin vaikutus elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten osalta on noin yhden (1) prosentin luokkaa. Ruotsalaisen, Suomen VTT:tä vastaavan tutkimuslaitos RISEn toimesta tehty vertailu osoittaa, ettei runkomateriaalilla ole vaikutusta elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten osalta.

Tulevien kuntapäättäjien olisi hyödyllistä omata faktoihin perustuva ymmärrys kestävän rakentamisen kulmakivistä päättäessään rakennusratkaisuista tulevalla valtakaudella.

Järkevä kunta rakentaa kestävästi!

Petri Kähkönen
Markkinointipäällikkö, Parma Oy

Petri vastaa Parman markkinoinnista ja viestinnästä. Betoniuskoon hurahtaneena hän levittää elementtirakentamisen ilosanomaa. ”Pete” huolehtii kunnostaan pelaamalla lätkää RT-kiekossa. Ota yhteyttä

Lue myös nämä

Blogit aiheittain

PARMAsome

  • Seuraa meitä: