Mitä hyötyä on työpaikkaliikunnasta?

Mitä hyötyä on työpaikkaliikunnasta?

Mitä hyötyä juuri minulle on työpaikkaliikunnasta tai liikunnasta ylipäätään? Siitä, että kävelen tai kuljen työmatkat polkupyörällä. Tai käytän firman salia ja lähden viikonloppuna lenkille. Työpäivän jälkeen on riittävästi tekemistä muutenkin.

Liikunnan hyödyt ovat kiistattomat

Säännöllisesti liikuntaa harrastavat sairastavat vähemmän. Lisäksi tiedetään, että liikunta kohentaa yleiskuntoa, parantaa vastustuskykyä, nostaa stressinsietokykyä, lisää mielihyvää ja parantaa elämänlaatua. Myös riskit sairastua suomalaisiin kansantauteihin pienenevät.

Mutta onko liikunnalla vaikutusta työhyvinvointiin?

Tutkimusten mukaan on. Liikunnan hyödyt näkyvät sairauspoissaolojen vähentymisenä. Kun aktiivisella liikunnalla välttyy siltä, että jokainen flunssapöpö ei johda sairastumiseen, selkäkivut pysyvät poissa ja mieli on virkeä, paranee myös työssä viihtyminen. Bonuksena vähentyvät sairauspoissaolot sujuvoittavat yrityksen jokapäiväistä tekemistä.

Kaikki liikkeelle

Keneen siis tulee kohdistaa panostus liikunnan aktivointiin. No erityisesti niihin sohvankuluttajiin, jotka muutenkin liikkuvat vähän. Paras hyöty saadaan silloin, kun saadaan vähiten liikkuva porukkakin innostumaan hyötyliikunnasta tai lenkille. Pienikin liikunta auttaa alkuun, eikä kaikista tarvitse koskaan tulla mitään himoliikkujia.

#PARMAexpress joukkueet mukana yritysmaratonviestissä

Liikunta työpaikalla on merkittävä positiivinen tekijä. Parhaimmillaan se yhdistää työntekijöitä, parantaa työpaikan ilmapiiriä ja lisää yhteishenkeä. Siksi työpaikkaliikunnan merkitys työhyvinvoinnille on suuri.

Me parmalaiset otamme tämän haasteen hyvällä ja rennolla fiiliksellä vastaan Helsingin Töölönlahdella perjantaina 25.5.2018, kun neljä eri henkilöstöryhmistä kasattua joukkuettamme kohtaavat Yritysmaratonviestissä.

N-Y-T nyt! Kaikki liikkumaan!

Petri Kähkönen
Markkinointipäällikkö, Parma Oy

Petri vastaa Parman markkinoinnista ja viestinnästä. Betoniuskoon hurahtaneena hän levittää elementtirakentamisen ilosanomaa. ”Pete” huolehtii kunnostaan pelaamalla lätkää RT-kiekossa. Ota yhteyttä

1 kommentti

Antti Luukkanen, Liikkuva Suomi

Hienoa Team PARMAkoski!

Heräsikö ajatuksia? Kommentoi:

Lue myös nämä

Blogit aiheittain

PARMAsome

  • Seuraa meitä: