Matkalla kohti tapaturmatonta kulttuuria

Matkalla kohti tapaturmatonta kulttuuria

Torstaina 28.4.2022 vietettiin jälleen kansainvälistä työturvallisuuspäivää. Teemapäivän tarkoitus on muistaa työssään menehtyneitä tai terveytensä menettäneitä työntekijöitä. Rakentamisessa on vuosina 2017–2021 kuollut Suomessa kolmekymmentä ihmistä. Tämä tarkoittaa sitä, että keskimäärin joka toinen kuukausi jonkun rakentajakollegamme elämä on päättynyt rakennustöissä.

Työkaverin menehtyminen tapaturmaisesti työnsä ääreen on tragedia omaisille, uhrin läheisille ja koko työyhteisölle. Elämän korvaamattomuuden takia on selvää, että turvallisuuden on oltava ykkösprioriteetti, joka menee kaikessa yritystoiminnassa bisnestavoitteiden edelle.

Työturvallisuuden parantaminen on kestävyyslaji

Työturvallisuuden parantaminen on pitkäjänteistä ja jatkuvaa kehittämistä vaativaa työtä. Nollis-foorumin järjestämässä Turvallisuus on yhteinen matka -seminaarissa kerroimme omasta matkastamme kohti Nolla tapaturmaa -kulttuuria.

Meidän matkamme voidaan jakaa neljään sykliin. Ensimmäisessä ”aallossa” viisitoista vuotta sitten turvallisuuteen alettiin koko toimialalla kiinnittää erityistä huomiota. Parmalle nimitettiin ensimmäinen turvallisuuspäällikkö vuonna 2008 ja betoniteollisuuden järjestämä valtakunnallinen työturvallisuuskilpailu aloitettiin vuonna 2009. Kilpailun tavoitteena on ollut yritysten työturvallisuustyön motivaation kohottaminen ja hyväksi todettujen turvallisuuskäytäntöjen levittäminen.

Uusia välineitä turvallisuuspakkiin

Turvallisuusmatkan seuraavassa vaiheessa vuosina 2010–2015 työturvallisuuden parantamisen toimenpideohjelma täydentyi erilaisilla uusilla instrumenteilla. LEAN toi uutta näkökulmaa sujuvien tuotantoprosessien hiomiseen, mikä näkyi tehtailla turvallisuutta edistävänä siisteyden ja järjestyksen 5S-ryhtiliikkeenä.

Esihenkilöille järjestettiin syventäviä turvallisuuskoulutuksia ja ensimmäinen koko Consolis-konsernin turvallisuuspäivä pidettiin vuonna 2014. Kun kaikki kansainvälisen konsernin 10 000 työntekijää keskeyttää normaalit tehtävänsä yhden työpäivän ajaksi kerran vuodessa, voidaan puhua merkittävästä investoinnista turvallisuuden parantamiseksi.

Myös ensimmäinen turvavartti näki Parmalla päivänvalon vuonna 2015.

Turvallisuushavainnot siivittävät kehitystä

Kolmannessa vaiheessa vuosina 2016–2021 turvallisuustaso kyettiin ankkuroimaan. Turvallisuustilaistoissa näkyy tällä aikavälillä turvallisuushavaintojen määrän selkeä kasvu ja poissaoloon johtaneiden tapaturmien määrän vakiintuminen tasolle 5 kpl/miljoona tuntia.

Viimeisen viiden vuoden jaksolla jatkuva parantaminen on tuonut edelleen uusia välineitä turvallisuuspatteriin. Esimerkiksi turvallisuuskeskustelut on otettu käyttöön, koko henkilöstö on antanut turvallisuuslupaukset ja turvallisuusfokusta on kirkastettu vaihtuvilla vuositeemoilla.

Kohti Nolla tapaturmaa -kulttuuria

Päättymätön matka työturvallisuuden kehittämiseksi ja tapaturmattoman työkulttuurin saavuttamiseksi jatkuu tänä vuonna alkaneessa neljännessä ”aallossa”. Haluamme saavuttaa työturvallisuuden eliittitason ja sellaisen tapaturmattoman ajattelun työkulttuurin, jossa jokainen parmalainen kantaa sydämenasianaan vastuuta omasta ja työkaverinsa turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.

Ihmiset ovat meillä vain lainassa puolisoiltaan, läheisiltään, lapsiltaan, ystäviltään ja lemmikeiltään. Haluamme, että jokainen toimipaikoillamme työtään tekevä henkilö pääsee työpäivän päätteeksi terveenä kotiin läheistensä pariin. Jok’ikinen päivä.

 

Katja Salmi
Turvallisuuspäällikkö, Consolis Parma

Katja on Parman turvallisuuspäällikkö. Hän ohjaa ja valmentaa parmalaisia turvallisiin työtapoihin jatkuvan parantamisen periaatteella. Vapaalla Katjan löytää kirjan parista. Ota yhteyttä