Koulut alkavat – ajetaan varovarovasti

Koulut alkavat – ajetaan varovarovasti

Kuva: Liikenneturva, Nina Mönkkönen

Yölämpötilat ennakoivat jo syksyn tuloa ja suurimmalla osalla meistä kesälomat ovat tällä erää taas takana. Myös peruskoulujen syyslukukaudet alkavat tällä viikolla. Meidän kokeneiden autoilijoiden onkin syytä huomioida ensimmäistä kertaa liikenteessä yksin liikkuvat lapset. Aivan erityinen valppaus on tarpeen koulujen alkamisaikaan aamulla ja päättymisaikaan iltapäivällä.

Pienten koululaisten vanhemmat kantavat luonnollisesti suurinta huolta lastensa koulutaipaleen turvallisuudesta. Nyt koulutiensä aloittaville ekaluokkaisille koulumatka on iso askel itsenäistymisessä, sillä matkan varrella on osattava tehdä myös omia päätöksiä. Isompien koululaisten ajatukset saattavat olla vielä lomahetkissä ja keskittyminen voi herpaantua kännykkään pimputtavien kavereiden tekemien somepäivitysten takia.

Hyvä esimerkki ohjaa turvalliseen tienkäyttöön

Pieniä ja isompia matkalaisia on siis liikenteessä tällä viikolla moneen lähtöön, mutta viime kädessä vastuu lasten turvallisesta koulumatkasta on meillä aikuisilla. Niin yksityisautoilijoilla kuin ammatikseen ajavilla. Alla olevia asioita onkin hyvä pohtia ennen kuin pienet reppuselät ilmestyvät loppuviikosta liikenteeseen.

  • Tiedostammeko lasten eritasoiset liikennetaidot ja niihin liittyvät riskit?
  • Osaammeko huomioida lapsen katseen tason ja pienemmät mahdollisuudet havainnoida liikennettä?
  • Olemmeko valppaana pyöräteitä käyttävien pienten pyöräilijöiden varalta?
  • Maltammeko noudattaa liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia?
  • Käytämmekö matkapuhelinta ajaessamme niin, että keskittyminen liikenteeseen herpaantuu?
  • Otammeko liikenteessä muitakin turhia riskejä, jotta pysymme omissa aikatauluissamme?
  • Muistammeko sen, että olemme takapenkillä istuvan jälkikasvumme roolimallina?

Huomio koululaisiin myös elementtikuljetuksissa

Koulujen alkaminen huomioidaan myös meillä Parmassa. Oman henkilökunnan lisäksi muistutamme siitä myös kuljetusketjujamme. Toimitamme vuosittain kymmeniä tuhansia rekkakuormallisia betonielementtejä ja rekat kulkevat ajoittain myös koululaisten käyttämillä reiteillä. Tuhansien tonnien painoisten kuormien kuljetuksessa on noudatettava suurta varovaisuutta turvallisuuden takaamiseksi.

Kertaus on paikallaan: Tärkein muistettava asia on rauhallisuus ja ennakointi. Pienet lapset eivät ole tottuneet liikenteen riskeihin, eivätkä siten osaa ennakoida vaaratilanteita, kuten aikuiset. Omalla rauhallisella toiminnallamme opetamme lapsia varovaisuuteen liikenteessä.

Lisää hyviä vinkkejä turvalliseen koulumatkaan löytyy Liikenneturvan sivuilta.

Turvallista alkanutta viikkoa kouluteille ja työmaille!

 

Katja Salmi
Turvallisuuspäällikkö, Consolis Parma

Katja on Parman turvallisuuspäällikkö. Hän ohjaa ja valmentaa parmalaisia turvallisiin työtapoihin jatkuvan parantamisen periaatteella. Vapaalla Katjan löytää kirjan parista. Ota yhteyttä