PARMAinfo 10/2023: PARMAflow mullistaa kylpyhuonemoduulien käytön ontelolaattavälipohjissa
Pääkirjoitus: Uusiutuminen antaa uutta virtaa taloudelle
Rakentamisen tuottavuus on Suomessa ja maailmalla pysynyt pitkällä aikavälillä lähes ennallaan. Tuottavuuden hidas parantuminen perustuu siihen, että rakentaminen on hyvin käsityövaltaista ja rakennuskohteet ovat pitkälti ainutkertaisia. Automatisaatiota ja konetyötä ei ole voitu tai osattu lisätä samalla tavalla kuin nopeamman tuottavuuskehityksen teollisuuden aloilla.
Jatkuvaa uusiutumista ja innovaatioita tarvitaan kuitenkin kipeästi ja erityisesti tässä maailmantilanteessa viemään taloudellista kehitystä eteenpäin. Tuottavuuden parantumisesta hyötyvät kaikki, niin kuluttajat, yritykset kuin koko yhteiskuntakin.
Tietotekniikka ja automatisaatio ovat virittäneet myös betonielementtien valmistusta. Tietomallinnuksen kehittyminen koko rakennusprojektia palvelevaksi työkaluksi on ollut viime vuosina ripeää ja se on merkinnyt laajennusta suunnittelun apuvälineestä reaaliaikaiseksi tiedonhallintavälineeksi. Tämä auttaa koko toimitusketjua pysymään ajan tasalla ja tuottamaan entistä parempaa rakentamisen laatua.
Myös tehdastuotannon automatisaatio on ottanut suuria askelia ja betonielementit jalostetaan yhä valmiimmiksi jo tehtaalla. Esimerkiksi valmistamiemme ontelolaattojen tuotannossa koneenkäyttäjällä on mahdollisuus tehdä muutoksia vielä tuotantolinjalla vaikkapa ennalta suunniteltuun valujärjestykseen. Pitkälle automatisoidussa valmistuksessa kone tekee juuri niin kuin on ohjelmoitu, täsmällisesti ja samalla tavalla päivästä toiseen ilman inhimillisen virheen riskiä.
Valmisosien käytön lisääminen ja niiden esivalmistusasteen kasvattaminen on todellinen mahdollisuus rakennusalan tuottavuuden parantamiselle. Hyvä esimerkki tällaisesta mahdollisuudesta on tässä uutiskirjeessäkin mukana oleva PARMAflow-ratkaisu.
Olisiko aika muuttaa käsitystä tuottavammasta rakentamisesta ja poisoppia vanhasta toimintatavasta?
Välipohjien rakentaminen uuteen flow-tilaan valmiskylpyhuoneilla
Consolis Parman ja Flow Modulesin intensiivisen kehitystyön tuloksena syntynyt PARMAflow-ratkaisu yhdistää ontelolaatastot ja sisävalmiit kylpyhuonemoduulit täysin uudella tavalla. Sujuvaa rakentamista entisestään tehostavan ratkaisun idea on siinä, että kylpyhuonemoduulien pohjalaatta toimii osana kantavaa laatastoa, eikä märkätilojen kohdalla tarvita madallettuja ontelolaattoja lainkaan.
Rakennusala kaipaa ammuksia
Asuinrakentamisen tyrehtyminen ja asuntojen rakentamiseen keskittyneiden yritysten vaikeudet näkyvät julkisuudessa. Vaikeassa tilanteessa tulisi löytää keinoja tukea vaikeaa aikaa eläviä rakennusalan yrityksiä, sillä yhtään uutta konkurssia ei kaivata.
Turvallisuuden parantaminen on kestävyyslaji
”Vastuullisuuden ja turvallisuusasioiden on oltava etusijalla myös laskuveden aikana. Turvallisuus ja ihmisten terveys eivät ole suhdanneriippuvaisia ja ihmisistä huolehtiminen on aina ensisijaista”, kirjoittaa toimitusjohtaja Hannu Tuukkala PARMAblogissa.