Turvataan yhdessä lasten koulumatkat

Turvataan yhdessä lasten koulumatkat

Vaikka kesäkelit näyttävät jatkuvan, on ilmassa myös syksyn merkkejä. Koulut alkavat, mikä tuo maanteille ja kaduille jälleen satoja tuhansia koululaisia. Heidän joukossaan on myös kymmeniä tuhansia ekaluokkalaisia, jotka vasta aloittavat oman pitkän koulutaipaleensa.

Vanhemmat kantavat luonnollisesti huolta lastensa koulutaipaleen turvallisuudesta. Ekaluokkaisille koulumatka on iso askel itsenäistymisessä, sillä matkan varrella on osattava tehdä myös omia päätöksiä.

Vähän isommille koululaisille ja varsinkin yläkouluikäisille se on puolestaan jo rutiinia, joka monella kulkijalla kuluu kännykkää selaillen. Samalla liikenteen seuraaminen jää vähälle huomiolle. Moni myös olettaa, että heidän aikeensa kyllä huomataan ajoissa vaikka katse onkin tiukasti kännykän näytössä.

Aikuinen antaa esimerkkiä

Matkalaisia on siis teiden ja katujen varrella moneen lähtöön, mutta viime kädessä vastuu lasten turvallisesti sujuvasta koulumatkasta on meillä vanhemmilla.

  • Tiedostammeko lasten eritasoiset liikennetaidot ja niihin liittyvät riskit?
  • Maltammeko noudattaa liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia vai nostattaako aamun kiire verenpainetta ja samalla nopeusmittarin neulaa?
  • Räpläämmekö kännykkää ajaessamme ja otammeko liikenteessä muitakin turhia riskejä, jotta pysymme omissa aikatauluissamme?
  • Ja mikäli kuskaamme lapset kouluun omalla autolla, muistammeko sen, että olemme samalla takapenkillä istuvan jälkikasvumme roolimallina? Jos rikomme ja kyseenalaistamme jatkuvasti liikennesääntöjä, on niiden laiminlyömisestä vaikea arvostella muitakaan.

Turha kiire pois

Koulujen alkaminen huomioidaan myös meillä Parmassa. Oman henkilökunnan lisäksi muistutamme siitä myös kuljetusketjujamme. Toimitamme vuosittain kymmeniä tuhansia rekkakuormallisia betonielementtejä ja rekat kulkevat ajoittain myös koululaisten käyttämillä reiteillä. Tuhansien tonnien painoisten kuormien kuljetuksessa on noudatettava suurta varovaisuutta turvallisuuden takaamiseksi.

Kuten jo kertaalleen muistutin, vastuu liikenneturvallisuudesta on pitkälti meillä aikuisilla. Lapset ja nuoret voivat toimia liikenteessä arvaamattomasti ja keskittyä vaikkapa somen selailuun. Jos kuitenkin tiedostamme tämän jo etukäteen, jätämme aamun työmatkalla turhan kiireen pois, kevennämme kaasujalkaa ja keskitymme kännykkäviestien sijaan liikenteeseen, vältymme myös monilta vahingoilta.

Lisää hyviä vinkkejä turvalliseen koulumatkaan löytyy Liikenneturvan sivuilta.

Turvallista viikkoa kouluteille ja työmaille!

Katja Salmi
Turvallisuuspäällikkö, Consolis Parma

Katja on Parman turvallisuuspäällikkö. Hän ohjaa ja valmentaa parmalaisia turvallisiin työtapoihin jatkuvan parantamisen periaatteella. Vapaalla Katjan löytää kirjan parista. Ota yhteyttä