Niinistön kauden raksatilinpäätös

Niinistön kauden raksatilinpäätös

Sauli Niinistö aloitti työnsä Suomen tasavallan presidenttinä kaksitoista vuotta sitten 1.3.2012. Hänen työnsä päättyy tämän kuun lopussa ja uusi presidentti aloittaa tehtävässään maaliskuun alussa. Kun katsomme taaksepäin, voisi melkeinpä todeta, että Niinistön ensimmäinen kausi oli seesteinen.

Toinen kausi onkin sitten ollut jotain aivan muuta. Siihen mahtuu koronaviruspandemia, edelleen jatkuva Ukrainan sota ja Suomen asemointi uudelle paikalleen maailmanpolitiikassa puolustusliitto Naton jäsenmaana.

Niinistön ensimmäinen kausi alkoi rakentamisen osalta vaikeasti. Aloituskuutiot putosivat tasaisesti ja vuonna 2015 ”käytiin kivillä”, kun määrä putosi lähelle 30 miljoonaa kuutiota.

Toisella kaudella rakentaminen nousi Suomen talouden suhdanneveturiksi ja työmailla riitti töitä lähes 40 miljoonan kuution vuosivolyymeilla. Maailman epävakaudesta seurannut korkojen nousu ja kiristynyt luottopolitiikka suistivat rakentamisen raiteiltaan vuoden 2023 aikana ja aloituskuutiot ovat nyt pudonneet maassamme 1990-luvun alun lamauttavalle tasolle.

Ensi viikolla valittavan Suomen kolmannentoista presidentin toimikausi alkaa rakentamisen osalta siis äärimmäisen tukalassa tilanteessa. Tukitoimia etenkin totaalisesti jäätyneen asuntorakentamisen elvyttämiseksi tarvitaan kipeästi, sillä asuntoaloitukset uhkaavat jäädä toista vuotta peräkkäin historiallisen alhaisiksi.

Maaliskuun alussa aloittavan uuden presidenttimme To Do -listan kärkeen voisikin nostaa hallituksen kannustamisen asuntotuotannon liikkeelle saamiseksi ripeillä toimenpiteillä. Nyt on todellakin käärittävä hihat, aikailematta.

Kiitos hyvästä työstä Sauli – onnea kisaan Alexander ja Pekka!

 

Petri Kähkönen
Markkinointipäällikkö, Parma Oy

Petri vastaa Parman markkinoinnista ja viestinnästä. Betoniuskoon hurahtaneena hän levittää elementtirakentamisen ilosanomaa. ”Pete” huolehtii kunnostaan pelaamalla lätkää RT-kiekossa. Ota yhteyttä

Lue myös nämä

Blogit aiheittain

PARMAsome

  • Seuraa meitä: