Kaikki mukaan laatutalkoisiin
Parman vahvimmat kilpailuedut ovat perinteisesti olleet toimitusvarmuus, laatu ja hyvä asiakaspalvelu. Samat elementit nousevat esiin myös Suomen Asiakastiedon tekemissä yrityskuvatutkimuksissa ja saamassamme asiakaspalautteessa. Näistä periaatteista kiinni pitäminen on meille kunnia-asia ja samalla paras tae toimivalle yhteistyölle asiakkaidemme kanssa.
Laatuajattelun lähtökohtana on, että omia toimintatapoja uskalletaan kyseenalaistaa ja niiden tilalle etsitään jatkuvasti tehokkaampia ja laadukkaampia – usein laadun tekemisen viimeinen silaus on pienestä kiinni. Käytännössä laadun parantaminen kulkee tiukasti käsi kädessä tuloksen parantamisen kanssa. Pitkässä juoksussa se hyödyttää aina myös asiakasta.
Kuinka sitten parantaa laatua ja samalla omaa tuloksentekokykyä? Työturvallisuuden parantamisessa käytetyt toimintamallit ovat osoittautuneet tehokkaiksi ja siksi niitä kopioidaan Parmassa myös laadunparantamiseen.
Laatu on sitoutumista
Yhdeksi esimerkiksi sopii hiljattain käyttöönotettu ns. laatuvirheen pikaraportti (Quality flash). Jokainen vähänkään merkittävämpi laatuvirhe raportoidaan ja käydään meillä läpi 24 tunnin sisällä. Palaverissa käsitellään virheen syyt ja korjaavat toimenpiteet.
Laatuvirhepalaveriin osallistuvat toimitusjohtaja, tuotantojohtaja, tehdaspäällikkö, kohteen myyjä, projektipäällikkö sekä tehtaan työnjohtaja ja laatuvastaava.
Laatuvirheiden pikaraportoinnin lisäksi otamme käyttöön myös työmaavierailut, joissa havaittuihin virheisiin käydään tutustumassa paikan päällä. Näillä käynneillä ovat mukana tuotantojohtaja, tehdaspäällikkö ja työnjohtaja, tapauskohtaisesti myös työntekijät.
Edellä luetellut esimerkit kertovat, että panostamme laatuun määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Hyvä lopputulos ei kuitenkaan synny tiukalla ohjeistuksilla ja sanktioilla, vaan yhteistyöllä, innostuksella ja sitoutumisella – yhdessä asiakkaidemme, suunnittelijoiden ja yhteistyökumppaniemme kanssa.
Laatutalkoot ovat yhteinen asia.