Krista Pärmäkoski lähtee kisakauteen stressipisteet alhaalla

Krista Pärmäkoski lähtee kisakauteen stressipisteet alhaalla

Consolis Parman kumppaniurheilijan, Krista Pärmäkosken, kesäharjoittelukausi on päättymäisillään. Kaksitoistakertaisen arvokisamitalistin kesätreenien painopiste on ollut korkeanpaikanharjoittelussa. Mielenkiintoinen lisä harjoituskuorman säätämiseksi on ollut stressitason mittaaminen yösykeanalyysien perusteella.

Krista Pärmäkoski ilmoitti keväällä kauden päätyttyä panostavansa edelleen hiihtouraansa yksi kausi kerrallaan. Jo kolmansissa olympiakisoissa peräkkäin mitaleille hiihtänyt Consolis Parman kumppaniurheilija lähtee uuteen kauteen luottavaisin mielin.

”Unelma arvokisavoitosta elää. Viime kauden hyvän kokemuksen perusteella harjoittelu alkoi keväällä melko kevyesti. Harjoituskuormaa on lisätty kesäkuun puolivälin jälkeen asteittain ja korkealla on treenattu paljon”, kertoo Krista Pärmäkoski.

”37-vuotias kenialainen Eliud Kipchoge juoksi Berliinissä maratonin uuden maailmanennätyksen viikko sitten. Kahden tunnin rajaa lähestyvä aika kertoo siitä, että kestävyysurheilussa kokemuksesta on hyötyä”, Krista jatkaa.

”Odotukseni ovat korkealla sekä Tour de Skin että Slovenian Planican maailmanmestaruuskisojen suhteen. Tavoitteena on palkintokorokesijat, eikä vielä ole ikäsarjojen aika”, joulukuussa 32 vuotta täyttävä Krista letkauttaa naurahtaen.

Rakennusprojektikin näkyi yösykeseurannassa

Oman lisänsä harjoituskuorman säätelyyn on tuonut sykeseuranta, jota on kerätty jo kymmenen vuoden ajan. Kristan palautumista on seurattu sykevälivaihteludataa keräämällä ja sitä tulkitsemalla. Keväällä uuteen kotiin Kuortaneella muuttaneen huippu-urheilijan yösykekäyrältä paljastui myös rakennushankkeen aiheuttamia vaihteluita.

”Yön aikainen keskisyke ja sykevälivaihtelu kuvaavat autonomisen hermoston tilaa eli ne eivät mittaa ainoastaan harjoittelun aiheuttamaa stressiä vaan myös muut stressitekijät näkyvät datassa. Vaikka Krista osallistui rakennusprojektiinsa varsin vähän, näkyi esimerkiksi pihatöihin osallistuminen myös sykeanalyyseissa”, kertoo huippu-urheilun instituutti KIHU:n asiantuntija Jussi Mikkola.

”Muuttovalmis ratkaisu sopi meidän elämäntilanteeseemme parhaiten, mutta eihän työmaalta malttanut kokonaan olla poiskaan. Vaikka pihatöissä rehkiminen näkyi kuormituksessa, oli se kuitenkin mukavaa irrottautumista normaalista harjoitusarjesta”, Krista kertoo.

”Rakentamisessa oli oikea päätös antaa projekti ammattilaisten käsiin. Suomessa osataan rakentaa ja meidän onnistuneen taloprojektin takana oli suuri joukko ammattilaisia maanrakennustöistä sisustukseen saakka. Voin sydämestäni kiittää heitä kaikkia siitä, että olen voinut keskittyä urheiluun täysipainoisesti myös rakentamisen aikana”, Krista päättää.

Lue lisää Kristan tilannekatsauksesta täältä.

 

Lisätietoja:

Aki Pajunoja, Krista Pärmäkosken manageri
puh. 040 7424927
myynti@kristaparmakoski.fi