PARMAinfo 8/2019: Krista Pärmäkosken vinkit kesälomilta palaaville

PARMAinfo 8/2019: Krista Pärmäkosken vinkit kesälomilta palaaville

Pääkirjoitus: Mitä näkyy rakentamisen suhdannehorisontissa?

Rakentamisen markkinaodotukset sahaavat kuin suomalainen kesäsää. Juuri julkaistun EK:n suhdannebarometrin mukaan rakentamisen suhdanneodotukset ovat painuneet alaspäin jo parin vuoden ajan.

Sen sijaan suhdannetilanne ei ole dropannut rakentajien tunnelmaa. Töitä on edelleen riittänyt ja tilanne on pysynyt varsin hyvänä. Suhdannekuva on normaalitasoon verrattuna 16 pykälää plussalla. Tilauskirjoissa on edelleen tekemistä ja myymättömien asuntojen määrä on jopa pudonnut kesän aikana.

Myönnettyjen rakennuslupien osalta uusia lupia tuntuvat painavan alaspäin Siperiasta tulevat kylmät ilmamassat. Pudotusta maalis-toukokuun luvissa oli roimasti ja lupavolyymi on selvästi 2000-luvun keskiarvon alapuolella.

Suurista pörssiyhtiöistä ainakin YIT:n puolivuotiskatsauksessa on uskoa tulevaan. Pää pysyy pinnalla ilman snorkkelia vahvistuneen tilauskannan myötä. Strategiset peliliikkeet tuovat kirstuun rahaa suurten kaupunkikehityshankkeiden toteuttamiseen. Liikenneinvestoinneista odotetaan vakautta infranäkymiin Suomessa.

Me rakentajat olemme tottuneet suhdannevaihteluihin. Erityisesti puhtaasti uudisrakentamisen parissa toimivilta yrityksiltä tämä vaatii ketteryyttä. Myös alaspäin mentäessä esivalmistusasteen nostamisella voidaan tehostaa toimintaa tuottavasti ja omia resursseja säästäen. Valmistajan omaa suunnittelua hyödyntäen löydetään jo hankevaiheessa kokonaistaloudellisesti järkevimmät toteutettavat ratkaisut.

Alavilla mailla halla hallitaan!

 

Lomalta paluu ahdistaa? Kristan vinkeillä selviät

Kesälomamoodin vaihtaminen takaisin työasentoon on aina hieman tuskaista. Parman kumppaniurheilija Krista Pärmäkoskella on tähän yksinkertainen resepti. Takaisin vauhtiin pääsee loiventamalla arkeen paluuta liikunnalla.

Lue lisää

Kymiringille maailmanluokan puitteet

Uudella kilparadalla ajetaan ensimmäistä kertaa Suomessa MotoGPTM -luokan testiajot jo elokuun lopulla. Parma toimittaa kilparadan varikkorakennuksen betonielementit ja varikkoalueen betoniset turvakaiteet.

Lue lisää

Arkkitehti! Tätä valua ei kannata missata!

Concrete lovers social club yhdistää betoniarkkitehtuurista kiinnostuneet syksyisellä neljän paikkakunnan kiertueella. 3D, muotobetoni, betoni taiteessa ja muut asiantuntija-alustukset virittävät uusiin ulottuvuuksiin. Join the club!

Ilmoittaudu

Hyväntekeväisyyspyöräily kerää rahaa vakavasti sairaille lapsille

Team Rynkebyn Pariisi-pyöräilyn tarkoituksena on kerätä rahaa vakavasti sairaiden lasten hyväksi. Rahat kerätään muun muassa sponsorilahjoituksina. Olemme mukana hankkeessa Betonimestarien lahjoituksen myötä.

Lue lisää