PARMAinfo 10/2026: Consolis Parma vahvistaa raaka-ainehankintaansa uudella sideainekumppanuudella
Pääkirjoitus: Teemaviikoista paremmiksi toimintatavoiksi
Arjen kiireessä huomio kiinnittyy helposti vain päivän polttaviin asioihin ja siihen, mitä juuri nyt on tehtävä. Tuotannon pitää pyöriä, toimitusten lähteä ajallaan ja asiakkaiden on saatava betonielementit työmailleen sopimustemme mukaisesti. Samalla meidän pitäisi kuitenkin pystyä katsomaan myös omaa toimintaamme hieman kauempaa: mitä voisimme tehdä huomenna paremmin kuin tänään? Tähän erilaiset teemaviikot tarjoavat hyvän mahdollisuuden.
Meillä Consolis Parmalla vietettiin viime viikolla perinteistä koko Consoliksen Terveys- ja turvallisuusviikkoa. Ja heti perään viikko on alkanut energia-asioihin paneutuen energiansäästöviikon merkeissä. Aiheet saattavat ensi fiiliksellä tuntua erilaisilta, mutta niissä on paljon yhdistäviä tekijöitä. Sekä turvallisuus että energiatehokkuus syntyvät ennen kaikkea jokapäiväisistä arjen valinnoista, hyvistä toimintatavoista ja jokaisen henkilökohtaisesta panoksesta. Vastuullisesta työ- ja toimintakulttuurista.
Teemaviikkojen tärkein tehtävä ei ole täyttää kalenteria koko viikon ajaksi erilaisella ohjelmalla. Sen arvo syntyy siitä, että tuttuja asioita tarkastellaan hetken tavallista tarkemmin. Huomaamme ehkä vaaranpaikan, jonka olemme jo tottuneet vain sivuuttamaan. Kyseenalaistamme työvaiheen, jonka voisi tehdä turvallisemmin. Tai tunnistamme tuotannossa energiankulutusta, joka todellisuudessa ”karkaa harakoille”. Juuri tällaiset havainnot ovat jatkuvan parantamisen lähtökohtia.
Teemaviikkojen pitäisi jättää jälkensä myös tuleviin viikkoihin ja kuukausiin. Onnistumista ei siis lopulta ratkaise se, kuinka paljon viikon aikana tapahtui, vaan se, kuinka moni hyvä havainto muuttui teoksi ja kuinka moni teko jäikin pysyväksi toimintatavaksi.
Terveys, turvallisuus ja energianhallinta ovat tästä erinomaisia esimerkkejä. Turvallisempi työympäristö syntyy, kun riskit tunnistetaan ja niihin puututaan yhdessä. Energiatehokkuus puolestaan paranee, kun ymmärrämme, missä ja miksi energiaa käytämme sekä etsimme järjestelmällisesti tapoja vähentää tarpeetonta kulutusta. Pieneltäkin vaikuttavalla parannuksella voi olla suuri merkitys, kun se toistuu päivittäin ja useilla tehtailla tai toimipaikoilla.
Samalla teemaviikot muistuttavat siitä, että toiminnan kehittäminen ei kuulu vain johdolle, esimiehille tai tietylle asiantuntijaryhmälle. Se kuuluu meille kaikille. Tehtaamme ja työtehtävämme tuntevat parhaiten ne ihmiset, jotka työskentelevät niiden parissa muottien äärellä joka päivä. Siksi jokainen havainto, kysymys ja parannusehdotus on arvokas.
Vaikka teemaviikot laitetaan pakettiin perjantaisin , kehittämisen tulee olla jatkuvaa. Otetaan siis viikoilta mukaan parhaat havainnot ja viedään ne osaksi normaalia tekemistämme. Silloin teemaviikko on täyttänyt tärkeimmän tehtävänsä: se on auttanut meitä tekemään yhtiöstämme ja työympäristöstämme askel kerrallaan turvallisemman, tehokkaamman ja paremman työpaikan.
Valot pois ja terveenä kotiin!
Uusi sideainetoimittaja Suomeen
Parma on käynnistänyt betonin sideaineiden maahantuonnin logistiikka- ja materiaaliyhtiö Green Vikingin kanssa. Uuden kumppanuuden tarkoituksena on yhtiön strategian mukaisesti vahvistaa kilpailukykyä ja laajentaa mahdollisuuksia vähähiilisempien sekä suorituskyvyltään entistä monipuolisempien sideaineratkaisujen hyödyntämiseen betonielementtien valmistuksessa.
Määrätietoista energiatehokkuustyötä
Parma jatkaa pitkäjänteistä työtään energiankäytön tehostamiseksi ja osallistuu jälleen valtakunnalliseen Energiansäästöviikkoon. Edellisen energiatehokkuussopimuskauden tavoite ylitettiin selvästi, ja uudella kaudella Parma tavoittelee noin 2 400 MWh:n vuotuista energiansäästöä vuoteen 2035 mennessä.
Nopeat lähdöt ratkaisevat datakeskusten rakentamisessa
Datakeskusten rakentamisessa aikataulunhallinta on onnistuneen hankkeen tärkein menestystekijä. Kun investointipäätös on tehty, rakennustöiden on päästävä käyntiin nopeasti, jotta tilat voidaan ottaa käyttöön mahdollisimman tehokkaasti. Tähän tarpeeseen vastaa Parman datakeskusratkaisu, jonka avulla rakennushankkeen aloitusta voidaan merkittävästi nopeuttaa.