Kiitos ja kumarrus!

Kiitos ja kumarrus!

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet aikaa, jota varmasti tulee muisteltua vielä kiikkustuolissakin. Lähdin olympialaisiin yhden mitalin tavoitteella, jonka senkin tiesin vaativan nappisuoritusta. Tuliaisina oli lopulta uskomattomat kolme mitalia, joka on monin verroin enemmän kuin osasin edes uneksia.

Maaliviivan ylittäminen mitalistina on totta kai täysin ylittämätön fiilis. Yksittäisten suoritusten sijasta kyse on ennemminkin matkasta, jonka varrella on ollut riittämiin ylä- ja alamäkiä sekä kitkeriäkin hetkiä. Sieltä alakoulun hiihtokisoista on ollut sittenkin aika pitkä taivallus olympialaisten palkintojenjakoon.

Kiitokset kuuluvat tässä kohtaa läheisille ja valmennustiimille, mutta myös Parman kaltaisille yhteistyökumppaneille. Ne ovat tulleet taustajoukkoihin juuri oikeaan aikaan ja auttaneet tekemään lapsuuden unelmistani totta.

Kannustus siivittää eteenpäin

Hiihtäminen olympiakisoissa on tunnetasoltaan ihan oma lukunsa. Kun on kaukana kotoa ja edustamassa sinivalkoisia värejä, on ihan uskomaton tunne kuulla suomenkielisiä kannustushuutoja ja nähdä katsomossa suomalaisia kisaturisteja.

Loppusuoran lähestyessä alkavat paukut olla kaikilla kisaajilla aika lopussa, mutta kova kannustus siivittää silloin ihan oikeasti eteenpäin. Näin kävi myös PyeongChangissa: Kun omissa silmissä jo sumeni, tuntui huutomyrsky työntävän VÄKISIN eteenpäin ja mitaleille.

Tunteet ovat varmasti pinnassa myös tulevana viikonloppuna Lahdessa, kun asetun Salpausselällä maailmancupin lähtöviivalle. Tervetuloa vain avaamaan äänijänteet ja kannustamaan sankoin joukoin kaikkia muitakin suomalaisurheilijoita!

Vielä ehtii kevätladuille!

Tammikuussa patistelin tämän PARMAblogin lukijoita ylös, ulos ja lenkille. Tuo kannustus on edelleen ajankohtainen, sillä kisat on nyt katsottu ja sohvilta kannattaa suunnistaa ulos raittiseen ilmaan. Päivät pitenevät ja auringonvaloa riittää vielä työpäivän jälkeenkin.

Kaiken kukkuraksi eteläiseen Suomeen on saatu kunnon lumipeite ja latuverkostosta löytyy varmasti sopivia reittejä kaikenikäisille ja -kuntoisille sivakoijille.

Joten otetaan keväisistä talvipäivistä kaikki irti ja sujautetaan eväsreppuun kaakao- tai mehutermoksen, nuotiomakkaran ja eväsleipien lisäksi myös aimo annos hyvää ja aurinkoista mieltä!

Aurinkoisin hiihtoterveisin

Krista Pärmäkoski

Krista on Parman sponsoroima maastohiihtäjä. Hän on MM- ja olympiamitalisti. Vapaa-ajallaan Krista viihtyy läheisten tai Carla-koiransa kanssa tai leipoo vaikka juustokakun.