Consolis Parman joululahjoitus Suomen luonnon suojeluun
Ilmastonmuutos on yksi aikamme suurimmista haasteista. Suomalainen luonto on ahdingossa, mutta suunta on vielä käännettävissä. Consolis Parma lahjoittaa tänä vuonna joulumuistamisiin tarkoitetut varat Suomen luonnonsuojeluliiton kautta Suomen luonnon hyväksi.
PARMA Concrete CareTM -vastuullisuusohjelma kattaa kaikki kestävän kehityksen osa-alueet. Yhtiön päämääränä on hyvä rakentaminen ja hyvinvoinnin tuottaminen yhteiskunnalle taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristönäkökulma huomioiden.
Parman konkreettisena ympäristötavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä viisi prosenttia vuosittain ja puolittaa yhtiön aiheuttamat kokonaispäästöt vuoteen 2035 mennessä vuoden 2020 lähtötasosta.
”Ympäristönäkökulmasta vastuullisuustyömme johtoajatuksena on elinkaariviisaan vähähiilisen rakentamisen edistäminen. Vähähiiliset tuotteemme vastaavat tähän tarpeeseen ja ensimmäisissä käynnistyneissä hankkeissa on ratkaisujemme ansiosta saavutettu merkittäviä päästövähennyksiä. Olemme myös jatkaneet määrätietoista kehitystyötä niin kiertotalouden kuin energiatehokkuudenkin saralla”, kertoo toimitusjohtaja Hannu Tuukkala Consolis Parmalta.
”Luonto on meille suomalaisille läheinen ja arvokas. Haluamme olla mukana suojelemassa luontoamme ennen kaikkea omien ilmastotekojemme avulla, mutta myös tukemalla tänä jouluna Suomen vanhimman ympäristöjärjestön tekemää suojelutyötä”, Tuukkala jatkaa.
”Haluan kiittää henkilöstöämme, asiakkaitamme ja kumppaneitamme hyvästä yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana ja toivotan kaikkien parmalaisten puolesta oikein Rauhallista Joulua ja yhä vähähiilisemmin rakentavaa Uutta Vuotta 2023”, Tuukkala päättää.
Lisätietoa PARMA Concrete CareTM -vastuullisuusohjelmasta löydät täältä ja Parman ympäristövastuuasioista sekä PARMA GreenTM -teknologiasta täältä.
Lisätietoja:
Hannu Tuukkala, toimitusjohtaja, Consolis Parma
puh. 050 598 9292
hannu.tuukkala@consolis.com