Vähähiilisesti rakennettu datakeskus Consolis Parman elementeillä
Digitalisaatio ja voimakkaasti kasvavat tarpeet tiedon prosessoimiseen lisäävät datakeskusten rakentamista ympäri maailmaa. Vakaa sähköverkko, edullinen uusiutuva energia ja viileä ilmasto tekevät Suomesta houkuttelevan vaihtoehdon datakeskusten sijainnille. Parman vähähiilisillä ratkaisuilla datakeskuksen rakentamisen päästöjä voidaan pienentää merkittävästi.
Parman toimenpiteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja vähähiilisemmän rakentamisen edistämiseksi etenevät vauhdilla. Yhtiön tavoitteena on pienentää päästöjä viisi prosenttia vuosittain ja puolittaa ne vuoden 2020 lähtötasosta vuoteen 2035 mennessä. Viiden vuoden aikana päästöistä on onnistuttu leikkaamaan jo viidennes.
Parman datakeskuskonsepti koostuu suunnittelupalvelusta, betonielementtirakenteisen datakeskuksen valmisosatoimituksista sekä asennus- ja valutyöt sisältävistä työmaapalveluista. Vähähiilisiä tuotteita käyttämällä betonielementtirakenteisen datakeskuksen rungon päästöjä voidaan pienentää huomattavasti.
“Rakennetulla ympäristöllä on suuri merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa, sillä rakennukset ja rakentaminen aiheuttavat yhteensä noin kolmanneksen Suomen kokonaispäästöistä. Vähähiilisillä rakennusmateriaaleilla ja tuotteilla on ratkaiseva rooli varsinaisen rakentamisvaiheen päästöjen vähentämisessä”, kertoo Parman teknologiajohtaja Juha Rämö.
”Uusi rakentamislaki ja eri rakennustyypeiltä vaadittavat elinkaaren aikaisten päästöjen raja-arvot asettavat raamit vähähiiliselle rakentamiselle. Olemme laatineet ympäristöselosteet kattavasti kaikille tuotteillemme ja lisäksi kaikilla tehtaillamme on valmius BY-vähähiilisyysluokituksen mukaisten elementtibetonien valmistamiseksi”, Rämö selvittää.
”Betonielementtirakenteisen datakeskuksen rungon kaikissa tuotteissa voidaan hyödyntää näitä vähähiilisiä vaihtoehtojamme. Lisäksi osa toimituksista voidaan toteuttaa uudelleen käytettävillä elementeillä kiertotaloutta edistäen. Näillä keinoilla datakeskuksen runko voidaan toteuttaa jopa yli 40 prosenttia pienemmillä päästöillä”, Rämö päättää.
Yhteistyö projektin varhaisessa vaiheessa takaa onnistumisen
Parma on ollut mukana lukuisissa Suomessa toteutetuissa datakeskusprojekteissa ja toimituksia on parhaillaan käynnissä useisiin kohteisiin. Hankekehitysvaiheessa aloitettu yhteistyö takaa sujuvan ja ilmastoystävällisen rakentamisen.
”Olemme sisaryhtiöidemme kanssa olleet mukana kymmenissä datakeskushankkeissa Suomessa ja Euroopassa. Haluamme olla mukana digitalisaation vaatimassa vakaan ja turvallisen tietoinfrastruktuurin luomisessa sekä kehittää yhdessä teknologiateollisuuden kanssa ratkaisuja kasvaviin tietoliikenteen, pilvipalveluiden ja tekoälyn vaatimiin tarpeisiin”, sanoo myyntijohtaja Miikka Suppula Parmalta.
”Aikaisessa vaiheessa aloitetun yhteistyön avulla voimme selvittää datakes-kushankkeen betonielementtirungon päästövaikutukset ja oman vaihtoehtosuunnittelumme tuella kehittää materiaalitehokkaimmat ratkaisut. Vähähiilisyyden lisäksi betoni tuo varmuutta datakeskuksen sisäilmaolosuhteiden hallintaan ja energiatehokkuuteen”, Suppula jatkaa.
Lue lisää Parman datakeskusratkaisusta täältä ja tule tapaamaan meitä Datacenter Forum Helsinki -tapahtumaan 23.4.2026.
Lisätietoja:
Juha Rämö, teknologiajohtaja, Consolis Parma
puh. 040 574 0658
juha.ramo@consolis.com
Miikka Suppula, myyntijohtaja, Consolis Parma
puh. 040 647 4480
miikka.suppula@consolis.com