PARMAinfo 6/2025: Kannelmäen kouluun vähähiiliset PARMA Green laattaelementit

Pääkirjoitus: Rakentamisen suhdannekuopassa on jyrkät reunat
Suomen talouden ja rakentamisen suhdanteiden paranemista on odotettu jo pitkään. Markkinaa herkillä tuntosarvilla seuraavat tahot ovat siirtäneet kasvuennusteita kvartaali kerrallaan eteenpäin jo parin vuoden ajan. Pieniä himmeitä kasvunpilkahduksia on havaittavissa, mutta selkeää piristymistä rakentajat odottavat edelleen tukalassa tilanteessa.
Inflaation hidastuminen ja korkojen lasku ovat parantaneet kuluttajien asemaa ja kotitalouksien ostovoima on kasvanut. Talouden epävarmuus, tulipesäkkeet maailmalla ja korkea työttömyys pitävät kuitenkin edelleen kotitalouksien asunnon ostoaikomukset alhaalla.
Asuntokauppa on toki piristynyt pahimmasta kuopasta, mutta normaalitasosta ollaan vielä todella kaukana. Uusien asuntojen aloitusten odotetaan kääntyvän kasvuun tänä vuonna, mutta myös näitä kasvuarvioita on reivattu alaspäin. Asuntojen uudisrakentamisen aloitusmäärän kasvu on jäämässä vaisuksi ja elpyminen on todella hidasta. Vauhtia jarruttaa asuntojen suuri tarjonta markkinoilla sekä kuluttajien heikko luottamus. Tuetun asuinrakentamisen kääntyminen laskuun ei helpota tilannetta.
Rakennusalan yrityksissä viivytystaistelu jatkuu ja raskaista toimenpiteistä huolimatta taistelukuntoa pidetään yllä. Väestön kasvu ja muuttoliike tuovat ihmisiä kasvukeskuksiin ja rakentamisen ennustetaan tulevaisuudessa painottuvan suurimmille kasvualueille.
Tiedämme sen, että pitkään jatkunut matalalento padottaa rakentamisen tarvetta. Tiedämme myös sen, että huomenna on rakennettava vähäpäästöisemmin kuin tänään. Mutta sitä emme tiedä, milloin rakentamisen suhdanne palaa normaalimmaksi ja ote alkaa pitää suhdannekuopan vielä jyrkissä seinämissä. Teemme kuitenkin kaikkemme, että nenä pysyisi pinnalla ja ollaksemme voimissamme, kun tehoja taas tarvitaan.
Peruskuntokausi jatkuu!
Uusi koulu Kannelmäkeen
Helsingin Kannelmäkeen rakennetaan uusi koulurakennus, jonka on tarkoitus valmistua syyslukukaudelle 2027. Parma toimittaa Runo 40 -nimisen peruskoulun vähähiiliset PARMA Green ontelo- ja kuorilaattaelementit. Tilaaja on kohteen rakennusurakasta vastaava Varte Oy. Parman toimitukseen sisältyvät laattaelementtien lisäksi kaikki kohteen runko- ja seinäelementit.
Parma mukana kansainvälisessä materiaaliteknologian konferenssissa
Parman strategiassa korostuvat toimenpiteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja vähähiilisemmän rakentamisen edistämiseksi. Yhtiön tavoitteena on pienentää päästöjä viisi prosenttia vuosittain. Toukokuussa olimme mukana alkaliaktivoituja materiaaleja käsittelevässä kansainvälisessä konferenssissa.
Raja-arvot saapuivat lausunnolle
Luonnos ympäristöministeriön asetukseksi rakennusten hiilijalanjäljen enimmäisarvoista saapui viimein lausunnolle. Tällöin paljastui, että raja-arvot ovat maltillisia. Esimerkiksi asuinkerrostalolle hiilijalanjäljen rajana on kohtuulliset 16 kg-CO2e/m2a.