T2-terminaali on Vuoden työmaa – Consolis Parmalta 10 000 elementtiä

T2-terminaali on Vuoden työmaa – Consolis Parmalta 10 000 elementtiä

Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 2:n allianssiprojekti on voittanut Rakennuslehden järjestämän Vuoden työmaa -kilpailun. Parma toimitti vaativaan, toimivan lentoaseman syliin rakennettuun hankkeeseen noin 10 000 erillistä elementtiä. Terminaalihankkeeseen kuuluva T2A-pysäköintilaitos toteutettiin Parman runkokonseptin mukaisena kokonaistoimituksena.

Rakennuslehden uutisen mukaan Vuoden työmaa -raatiin tekivät vaikutuksen terminaalihankkeen vaativuus ja se, että työmaa on onnistunut kaikissa tavoitteissaan, myös keskinäisessä yhteistyössään, jota voi pitää avaimena onnistumiseen kaikessa muussakin.

”Pysäköintitalon osalta runkotoimittajan valinnan jälkeen olimme vahvasti mukana hankkeen eteenpäinviemisessä. Tietomallia käytettiin Parmalla monipuolisesti jo tarjousvaiheessa massoittelussa, hinnoittelussa ja asennuksen suunnittelussa”, myyntipäällikkö Satu Parikka muistelee.

”Kohteen lohkottaminen ja aikataulut tehtiin tietomallipohjalta ja mallista tieto siirtyi suoraan Parman toiminnanohjausjärjestelmään määrä- ja aikataulutietoineen. Samalla elementtien GUID-tieto siirtyi Parman järjestelmään. Kuorilaattojen punossuunnittelu tehtiin suoraan Rambollin jaettuun malliin, jolloin loppukäyttäjällä oli suoraan käytössä as build -malli”, Parikka jatkaa.

”Pysäköintitalon osalta kohteen asennus pintavaluineen oli rakennuksen valtavan koon ja työmaan sijainnin puolesta haastava. Tietomallin avulla luotiin lohkoittain asennusanimaatioita, joiden avulla haastavatkin tilanteet saatiin konkreettisesti näkyviin ja sitä myöten ratkaistua”, Parikka päättää.

Laajennus- ja muutostöiden myötä rakennettiin T2-terminaalin eteen täysin uudenlainen lentomatkustajia palveleva alue. Terminaalin uudisosaan syntyivät tilat lähtöselvitystä, turvatarkastusta, matkatavaroiden luovutusta ja matkustajien vastaanottamista varten. Lentomatkustajia palvelee laajennushankkeen ohella nyt uusi pysäköintitalo sekä eri liikennemuodot ja mm. kehäradan lentokentälle yhdistävä matkakeskus. Uusi laajennusosa avataan matkustajille joulukuun alussa.

Lue lisää aiheesta Rakennuslehden uutisesta

 

Lisätietoja:

Satu Parikka, myyntipäällikkö, Consolis Parma
puh. 040 844 3315
satu.parikka@consolis.com