ReCreate-hankkeen ammattilaistapahtuma kokoaa rakentamisen kiertotalouden tekijät Tampereelle

ReCreate-hankkeen ammattilaistapahtuma kokoaa rakentamisen kiertotalouden tekijät Tampereelle

Viisi vuotta, satoja elementtejä ja iso joukko ensimmäisiä kertoja Suomessa. Kiertotalouden ReCreate-hankkeen löydöksiä esitellään rakennus- ja kiinteistöalan ammattilaisille Tampereella maanantaina 24. elokuuta. Hankkeessa alusta alkaen mukana ollut Consolis Parma on myös paikan päällä tapahtumassa.

Purettavasta rakennuksesta kokonaisena ja ehjänä irrotettu betonielementti ei ole jätettä vaan kunnostuksen jälkeen rakennusosa, jolla on edessään toinen elämä. Tästä lähtökohdasta vuonna 2021 liikkeelle lähtenyt, Tampereen yliopiston koordinoima ReCreate-hanke on osoittanut käytännössä, että elementtien uudelleenkäyttö uudisrakentamisessa on teknisesti mahdollista, taloudellisesti kiinnostavaa ja ympäristön kannalta merkityksellistä.

Nyt hankkeen löydökset kootaan yhteen. Maanantaina 24.8. Tampereella järjestettävässä ammattilaistapahtumassa käydään läpi, mitä uudelleenkäytöstä on opittu – irrotuksesta ja tehdaskunnostuksesta aina kelpoisuuden osoittamiseen, suunnitteluun ja sääntelyn kehittämistarpeisiin asti.

Consolis Parmalla on ollut hankkeessa avainrooli: tehtaallamme purkukohteista irrotetut ontelolaatat on tarkastettu, testattu, mitoitettu uudelleen ja varustettu uutta käyttökohdetta varten. Ensimmäiset kunnostetut laatat asennettiin Tampereen Härmälänrantaan valmistuvaan asuinkohteeseen. Hankkeen aikana tehdaskunnostukseen on siirretty yli 300 elementtiä.

“Rakennetulla ympäristöllä on suuri merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa, sillä rakennukset ja rakentaminen aiheuttavat yhteensä noin kolmanneksen Suomen kokonaispäästöistä. Vähähiilisillä rakennusmateriaaleilla ja tuotteilla on ratkaiseva rooli varsinaisen rakentamisvaiheen päästöjen vähentämisessä”, kertoo kehitysjohtaja Juha Rämö Consolis Parmalta.

”Strategiamme ja kehitystyömme ytimessä ovat ilmastoviisaat vähähiiliset tuotteet, energiatehokkuus ja kiertotalouden edistäminen. Kokonaisten betonielementtien uudelleenkäyttämisellä tarkoitetaan vanhojen, ehjänä purettujen tehdaskunnostettujen elementtien hyödyntämistä uudessa rakenteessa. Uudisrakentamisessa voidaan puhua eräänlaisesta hybridiratkaisusta, missä osa kohteen uusista tuotteista korvataan purettavasta rakennuksesta irrotetuilla tehdaskunnostetuilla elementeillä”, Rämö selventää.

”Ensimmäiset valtakunnallisen tason sitovat vaatimukset rakennusten hiilijalanjäljelle astuivat voimaan viime vuodenvaihteessa. Raja-arvoihin pääseminen koostuu monista eri tekijöistä. Kokonaisten betonielementtien uudelleenkäyttäminen on yksi osatekijä vähähiilisen rakentamisen uusien vaatimusten täyttämiseksi, rakentamisen kiertotalouden edistämiseksi ja hiilineutraalin yhteiskunnan saavuttamiseksi”, Rämö muistuttaa.

Tapahtuman ohjelmassa on ReCreate-puheenvuorojen lisäksi paneelikeskustelu ja mahdollisuus tutustua yhdessä kiertotalousrakentamisen näyttelyyn. Tilaisuuden avaa Tampereen apulaispormestari Ilkka Porttikivi ja ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala esittää videotervehdyksen. Tilaisuus on maksuton.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan täältä.

ReCreate on Tampereen yliopiston koordinoima EU-rahoitteinen tutkimushanke, jonka suomalaisen konsortion muodostavat Consolis Parman lisäksi Skanska, Tampereen kaupunki, Umacon Oy, Liike Oy Arkkitehtistudio ja Ramboll Finland.