Parma mukana energiansäästöviikossa

Parma mukana energiansäästöviikossa

Valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään 8.-14.10.2018. Energiansäästöviikon tavoitteena on kiinnittää tarkemmin huomiota energiankäyttöön ja sen tehostamiseen omien tekojen kautta.

Parma on mukana valtakunnallisessa energiatehokkuussopimuksessa, jonka tavoitteena on toteuttaa energiatehokkuustoimenpiteiden kautta 3,3 GWh energiansäästö vuoteen 2025 mennessä. Säästötoimien osalta ollaan hyvässä alussa. Vuoden 2017 toteutettujen energiatehokkuustoimenpiteiden säästövaikutus oli 560MWh, 17% tavoitteesta.

”Tehostamistoimenpiteet näkyvät myös Parmalla. Yhteistyössä Enegian kanssa olemme paikallistaneet useita vuotokohtia ja esimerkiksi lämmönkulutuksessa saavutimme viime vuonna noin kymmenen prosentin säästön edelliseen vuoteen verrattuna”, kertoo Parman laatu- ja ympäristökoordinaattori Jouni Erkkilä.

”Säästöjä saadaan esimerkiksi laiteinvestointien avulla, mutta laitteiden käyttötavoilla ja käyttäjillä on myös suuri vaikutus energiankulutukseen. Energiansäästöviikolla haluammekin herätellä henkilöstöä huomioimaan oman toiminnan vaikutusta energiankulutukseen”, sanoo Parman energiapäällikkönä toimiva Heidi Nevalainen Enegialta.

Aloitekampanjalla haetaan lisäpotkua

Esimerkkejä energiankäytön tehostamiseen on monia. Niin toimistotiloissa kuin tehdasympäristössäkin on hyvä laittaa yksittäiset laitteet sekä valaistus pois päältä, kun niitä ei tarvita. Tehdasalueilla huomiota kannattaa kiinnittää paineilmalaitteisiin sekä niistä mahdollisesti kuuluviin vuotoääniin.

”Pienistä puroista syntyy isompia jokia, kuten tiedämme. Päätimme korostaa energiankulutusasioita teemaviikolla aloitekampanjan muodossa. Energiansäästöön liittyvien aloitteiden tekijöiden kesken arvomme ensi viikolla leffalippuja”, Erkkilä selvittää.

Kestävää liikkumista

Valtakunnallinen kestävän liikkumisen teema on otettu Parmalla yhdeksi energiansäästöviikon painopistealueeksi. Energiansäästöviikon aikana henkilöstöä kannustetaan tarkastelemaan omaa työmatka liikkumistaan ja vaihtoehtoja yksityisautoilulle ja kokeilemaan viikonaikana ympäristön kannalta kestävämpiä liikkumisvaihtoehtoja.

”Valmiit tuotteet kuljetetaan tehtaalta kohteisiin maanteitse. Parmalla tuotteiden toimitusmatkat pystytään pitämään lyhyinä, johtuen kattavasta tehdasverkostosta. Tuote pyritään toimittamaan aina lähimmältä tehtaalta” Jouni Erkkilä kiteyttää.

”Kestävää liikkumista tukee myös Parmalla jokaisessa toimipisteessä käytössä olevat videoneuvottelulaitteistot, joiden käyttö toimipisteiden välisissä palavereissa säästää sekä työaikaa että liikkumisen kuluja”, Heidi Nevalainen jatkaa.

 

Lisätietoja:

Jouni Erkkilä, laatu- ja ympäristökoordinaattori, Parma Oy
puh. 020 577 5432
jouni.erkkila@parma.fi

Heidi Nevalainen, Team Manager, Enegia Energy Management Services Oy
puh. 040 652 8169
heidi.nevalainen@enegia.com