Päärautatieaseman jättihotellin vaativat julkisivuelementit Parmalta

Päärautatieaseman jättihotellin vaativat julkisivuelementit  Parmalta

Parma ja NCC Suomi ovat solmineet sopimuksen päärautatieasemalle rakennettavan hotellin uudisosan betonielementtitoimituksesta. Parman toimitukseen kuuluvat mm. Kaisaniemen puistoon avautuvan uudisosan vaativat julkisivut. Scandic Hotels avaa valtavan 500 huoneen hotellin vuonna 2020.

Kulttuurihistoriallisesti merkittävän päärautatieaseman on suunnitellut arkkitehti Eliel Saarinen 1900-luvun alussa. Nyt toteutettavan laajennushankkeen suunnittelija on Futudesign Oy. Arkkitehtuurikilpailun voittanut ehdotus Hermes kunnioittaa kansallisella aitiopaikalla sijaitsevan päärautatieaseman arkkitehtuuria ja tuo siihen ripauksen nykypäivää.

”Julkisivuissa tullaan käyttämään erikoismuotteja, joita on kehitetty jo varhaisessa vaiheessa Parman ja Betoniviidakko Oy:n kanssa. Hiottupintaiset uritetut vaaleat betonipinnat yhdistävät uudisosan harmonisesti vanhaan ja arvokkaaseen rakennuskantaan”, kertoo arkkitehti Aleksi Niemeläinen Futudesign Oy:sta.

Julkisivuelementit ovat hiottua keltaista betonia, missä on pystyuritus. Julkisivuelementtien lisäksi Parman toimitukseen sisältyvät kohteen hiotut pyöreät betemi-pilarit, väliseinäelemementit, ontelolaatat, sekä pieni määrä runkoelementtejä.

”Olemme tehneet Parman kanssa yhteistyötä jo pitkään. Yhtiö on tunnettu vaativien julkisivukohteiden osaamisestaan, mikä tässä hankkeessa oli tärkeä elementtitoimittajan valintaperuste”, kertoo projektipäällikkö Juha Lahdenperä NCC Suomi Oy:sta.

Hotellihankkeen betonielementtitoimitukset alkavat kevätkesällä ja valmistuvat syksyllä 2019.

Lue lisää hotellihankkeesta täältä.

Lisätietoja:

Satu Parikka, myyntipäällikkö, Parma Oy
puh. 020 577 5525
satu.parikka@parma.fi

Aleksi Niemeläinen, arkkitehti SAFA, Futudesign Oy
Puh. 040-522 8187
aleksi@futudesign.fi

Juha Lahdenperä, projektipäällikkö, NCC Suomi Oy
Puh. 0500-454 365
juha.lahdenpera@ncc.fi