Koronavirus – tilannekatsaus

Koronavirus – tilannekatsaus

Turvallisuus ja ihmisten terveys ovat ensisijaisen tärkeitä koko Consolis-konsernissa. Consolis Parmalla seurataan koronaviruspandemian vaikutuksia yhteistyössä konsernin asettaman erityistyöryhmän, työterveyshuollon kumppani Mehiläisen ja viranomaisten kanssa. Kaikkiin varotoimenpiteisiin viruksen leviämisen estämiseksi on ryhdytty ja toiminta on Suomessa jatkunut toistaiseksi ilman häiriöitä.

Consolis Parmassa on otettu käyttöön kaikki ennaltaehkäisevät toimenpiteet taudin leviämisen estämiseksi ja työntekijöidemme suojelemiseksi. Erityisesti tämä näkyy etätöihin siirtymisenä sekä toimipaikoilla hygieniatason nostamisena ja turvaetäisyyksien noudattamisena.

”Seuraamme Consoliksessa pandemian vaikutuksia aktiivisesti niin konserni- kuin maayhtiötasollakin. Suomessa tilanne on vallitseviin olosuhteisiin nähden hyvä, eikä viruksen eteneminen ole tähän mennessä aiheuttanut häiriöitä toimintaamme. Kaikki toimihenkilöt, jotka voivat tehdä töitä kotoa käsin, on siirretty etätöihin. Elementtien valmistus ja toimitukset ovat jatkuneet normaalisti”, sanoo toimitusjohtaja Hannu Tuukkala Consolis Parmasta.

”Yhtäkään koronavirustartuntaa tai terveysviranomaisen asettamaa karanteenia Suomessa toimivissa yhtiöissä ei ole ollut. Betonivaluja ei toki voi suorittaa etätyönä ja siksi tehtailla noudatetaan tarkkoja sääntöjä. Sairauspoissaolojen osalta olemme laajentaneet työntekijöidemme omaa ilmoitusmahdollisuutta. Omalle toimipaikalle töihin saa tulla nyt vain täysin terveenä ja henkilöstömme on sisäistänyt tilanteen vakavuuden erinomaisesti”, Tuukkala kiittää.

Oma suunnittelu tekee töitä kotikonttoreilla

Consolis Parman suunnittelijat ovat koko konsernin kaikkien suunnittelijoiden tavoin siirtyneet sataprosenttisesti etätöihin. Tarvittavat monitorit ja laitteet on siirretty toimistoilta koteihin tehokkaan työskentelyn varmistamiseksi.

”Eri toimipaikoilla toimivat suunnittelijamme ovat kaikki siirtyneet kotikonttoreille ja työt ovat edistyneet normaalisti. Myös kokoukset on pystytty viemään tehokkaasti läpi videoneuvotteluyhteyksiä hyödyntäen”, sanoo suunnittelujohtaja Juha Rämö.

”Digitaalisuus ja tietomallipohjainen oma suunnittelu ovat strategiamme kulmakiviä. Ilman tekemiämme panostuksia tilanteen näin nopea haltuunotto etäyhteyksin ei olisi ollut mahdollista”, Rämö jatkaa.

Tuotannossa on panostettu kontaktien välttämiseen

Kaikilla Consolis Parman tehtailla on tehty erityisjärjestelyitä, jotta tuotantoa voitaisiin jatkaa häiriöittä poikkeusoloissa. Puhtaus- ja hygieniatason nostamisen lisäksi kontaktien välttämiseksi on tehty kaikki voitavat toimenpiteet.

”Tehtailla varotoimenpiteet näkyvät säntillisen hygieniasta huolehtimisen lisäksi työryhmien välisten kontaktien estämisellä ja riittävien turvaetäisyyksien noudattamisella. Tehtaiden sisällä tuotantohallit on kapseloitu omiksi toimialueiksi. Työvuorojärjestelyillä on porrastettu sosiaalitilojen käyttö ja olemme järjestäneet tehtaille väliaikaisia sosiaalitiloja kontaktien minimoimiseksi”, sanoo tuotantojohtaja Anssi Vartiainen.

”Raaka-aineiden ja materiaalien toimitukset ovat toistaiseksi pelanneet hyvin, eikä niistä ole syntynyt pullonkauloja tuotantoon. Edellytämme toimittajiltamme vastuullisuutta ja varautumista tilanteeseen niin, että toimitukset sujuvat poikkeusoloissakin. Olemme myös varautuneet tehtaiden välisiin valmistuksen siirtoihin mahdollisten paikallisten häiriötilanteiden varalta”, Vartiainen lisää.

Toimitukset ja kuljetukset toimivat normaalisti

Rakennustyömaat ovat toistaiseksi vastaanottaneet toimituksia hyvin normaalisti. Yksikään työmaa, jolle yhtiöllä on betonielementtitoimituksia, ei ole pysähtynyt.

”Toimituksia ja työmaapalveluita koskeva toimintamme on jatkunut toistaiseksi normaalisti. Kuljettajien osalta olemme rajoittaneet alueet, joilla he voivat betonielementtikuormia tehtailta noutaessaan oleskella. Suurin osa projektinhallinnan henkilöistä palvelee asiakkaitamme etäyhteyksien avulla ja työmailla toimivat projektipäälliköt on ohjeistettu asianmukaisesti”, sanoo projektijohtaja Aki Loikkanen.

”Haluan vielä erityisesti muistuttaa, että työmaat ilmoittaisivat viipymättä projekteista vastaaville henkilöillemme, mikäli betonielementtejä ei voida ottaa vastaan sovituissa aikatauluissa”, Loikkanen päättää.

 

Lisätietoja:

Projekteja koskeviin tiedusteluihin vastaavat projektien yhteyshenkilöt.

Eri toimintoja koskeviin tiedusteluihin vastaavat Consolis Parman johtoryhmän jäsenet.