Kohti Nolla tapaturmaa -kulttuuria: Turvallisuuspäivä keskeyttää betonivalut Consolis Parmalla

Kohti Nolla tapaturmaa -kulttuuria: Turvallisuuspäivä keskeyttää betonivalut Consolis Parmalla

Consolis Parma järjestää maaliskuun puolivälissä turvallisuusviikon varmistaakseen kaikkien työntekijöiden täyden huomion työturvallisuuden edistämiseksi. Turvallisuusviikon aikana normaalit työt keskeytetään yhden työpäivän ajaksi. Turvallisuusviikkoa vietetään yhtiössä jo seitsemättä kertaa ja tämän vuoden erityisteema on ”Pysyn poissa vaara-alueilta”.

Turvallisuus on Consolis-konsernissa ykkösasia ja se kuuluu kaikkiin yhtiön liiketoiminnan osa-alueisiin. Kenenkään ei pitäisi satuttaa itseään toimipaikoillamme tai työmaillamme. Konserni järjestää vuosittaisen turvallisuusviikon kaikissa 21 maassa, joissa se toimii. Päämääränä on ankkuroida Nolla tapaturmaa -kulttuuri tavaksi toimia.

Viikon aikana lisätään henkilöstön osaamista ja kehitetään toimintatapoja ennaltaehkäisevän työturvallisuustyön jatkuvaksi parantamiseksi.

”Työturvallisuuden parantaminen kuuluu meille kaikille. Turvallisuusviikon aikana pidettävien turvallisuuspäivien tavoitteena on saada jokainen yhtiön työntekijä sitoutumaan omasta ja työkaverin turvallisuudesta huolehtimiseen sovittujen pelisääntöjen puitteissa”, sanoo Parman toimitusjohtaja Hannu Tuukkala.

”Consolis-konsernissa on tunnistettu kolme turvallisen käyttäytymisen päätekijää. Turvallisuusviikolla keskitymme vaara-alueiden välttämiseen. Kaksi muuta päätekijää ovat Varmistan aina kulkureittien turvallisuuden ja Käytän oikeita työkaluja, jotka ovat hyvässä kunnossa. Peräti 50 % tapaturmista ja läheltä piti –tilanteista liittyy vaara-alueiden välttämiseen, ja siksi olemme nostaneet sen pääteemaksi tänä vuonna”, Tuukkala jatkaa.

Töiden keskeytyminen turvallisuusviikon aikana ei vaikuta betonielementtien toimituksiin, jotka hoidetaan normaaliin tapaan.

Työturvallisuuden parantuminen näkyy tuloksissa

Parmalla on panostettu työturvallisuuden parantamiseen jo vuosikausia. Tapaturmataajuutta kuvaava suhdeluku on pudonnut murto-osaan lähtötasosta. Yhtiön tehtaat ovat myös menestyneet toimialan turvallisuuskilpailussa erinomaisesti.

Parman Kotkan tehdas palkittiin viime vuonna toimialan turvallisimpana jo toistamiseen. 13 parhaan betonielementtitehtaan joukossa oli peräti 11 Parman ja sen tytäryhtiö Rajavillen yksikköä.

”Työturvallisuuskilpailu on yksi hyvä tapa mittaroida tekemistämme. Samalla se kannustaa positiivisella tavalla parantamaan suoritusta paikkakuntien ja yritysten välisessä vertailussa. Tehtaidemme menestys kisassa osoittaa, että olemme tehneet oikeita asioita ja määrätietoinen panostus näkyy myös tuloksissa”, sanoo Parman turvallisuuspäällikkö Katja Salmi.

”Vaikka olemme saavuttaneet hyviä tuloksia, työ on kesken. Työturvallisuuden parantaminen on päättymätön jatkuva hanke. Kenenkään ei pitäisi satuttaa itseään töissä. Haluamme, että meiltä lähdetään terveenä kotiin vuoden jokaisena työpäivänä”, Salmi päättää.

Turvallisuuspäivänä myös median edustajilla on mahdollisuus vierailla Parman toimipaikoilla. Ajankohdista ja käynneistä voi sopia markkinointipäällikkö Petri Kähkösen kanssa.

Lisätietoja:

Hannu Tuukkala, toimitusjohtaja, Consolis Parma
puh. 050 598 9292
hannu.tuukkala@consolis.com

Katja Salmi, turvallisuuspäällikkö, Consolis Parma
puh. 020 577 5563
katja.salmi@consolis.com

Petri Kähkönen, markkinointipäällikkö, Consolis Parma
puh. 020 577 5532
petri.kahkonen@consolis.com