Kaupunkiympäristötalo voitti Tekla BIM Awards 2020 -kilpailun

Kaupunkiympäristötalo voitti Tekla BIM Awards 2020 -kilpailun

Helsingin Kalasatamaan rakennettu Kaupunkiympäristötalo on voittanut Suomen ja Baltian maiden Tekla BIM Awards 2020 -kilpailun. Kohde nousi myös yleisön suosikiksi äänestyksen perusteella. Consolis Parma toimitti Skanskan rakentaman kohteen ontelolaatat.

Kaupunkiympäristötalon toteutuksen lähtökohtana oli käyttää tietomallia hyväksi mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Työmaalla seurattiin ontelolaattojen suunnittelu- ja valmistustilannetta Trimble Connectin avulla. Lisäksi tietomalli oli kytketty Consolis Parman toiminnanohjausjärjestelmään, minkä ansiosta työmaalla oli koko ajan reaaliaikainen tieto kohteen ontelolaattojen suunnittelu- ja valmistustilanteesta.

”Ontelolaattojen suunnittelussa hyödynnettiin rakennesuunnittelijan laatimaa tietomallia Model sharing -ratkaisun avulla. Ontelolaattojen suunnittelu ja varustelu tehtiin kokonaan tässä jaetussa mallissa”, sanoo suunnittelupäällikkö Teemu Parkkila Consolis Parmalta.

”Työturvallisuuden varmistamiseksi tilaaja halusi välipohjissa olevien aukkojen kohdille putoamissuojauksen. Tämä toteutettiin asentamalla aukkosuojat elementteihin valmiiksi jo tehtaalla. Malliin rakennettiin erillinen ominaisuus, jolla putoamissuojat saatiin vietyä suoraan malliin”, Parkkila lisää.

”Lisäksi työmaa näki suoraan mallista mm. nostokannaksilla ja nostoelimillä varustettujen laattojen sijainnin. Projektin eri osapuolten yhteistyö oli joustavaa ja hankalatkin asiat saatiin ratkottua hyvässä hengessä”, Parkkila kiittelee.

Rakennuksen on suunnitellut Lahdelma & Mahlamäki arkkitehdit.

Mikä kaupunkiympäristötalo?

Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista vastaavan Helsingin kaupunkiympäristötoimialan käyttämässä rakennuksessa on toimitilat noin 1 500 työntekijälle sekä muun muassa monipuolisia asiakaspalvelu-, kokous- ja näyttelytiloja.

Voittajakohteen lisäksi myös Blominmäen jätevedenpuhdistamo palkittiin kunniamaininnalla. Consolis Parma toimitti kohteen betonielementit.

Lue tuomariston perustelut ja lisää voittajakohteesta.

 

Lisätietoja:

Satu Parikka, myyntipäällikkö, Consolis Parma
puh. 020 577 5525
satu.parikka@consolis.com

Teemu Parkkila, suunnittelupäällikkö, Consolis Parma
puh. 020 577 5741
teemu.parkkila@consolis.com