Ennakoimalla joulunajan elementtitoimitukset onnistuvat

Ennakoimalla joulunajan elementtitoimitukset onnistuvat

Joulun pyhät lähestyvät jo kovaa kyytiä ja Parman väki valmistautuu ansaittuihin lomapäiviin. Tehtaillamme sammutetaan valot välipäivinä, mutta toimitukset mahdollisesti käynnissä oleville työmaille hoidetaan asianmukaisesti. Vuodenvaihteen ajan toimituksista on syytä sopia hyvissä ajoin sujuvien toimitusten varmistamiseksi.

Parman kaikki tehtaat viettävät joululomaa joulun ja uudenvuoden välisen ajan. Tuotanto on normaalisti käynnissä joulunalusviikon ja vuoden 2019 alusta 2.1.2019 alkaen.

”Sujuvien toimitusten varmistamiseksi tuotannonsuunnittelussa tulisi olla ajan tasalla oleva tieto kohteen rakennusaikataulusta. Siksi on tärkeää, että projektinhoidon henkilöstöllemme ilmoitetaan välittömästi, mikäli ennalta sovitut aikataulut muuttuvat”, kertoo tuotantotoimiston päällikkö Marko Valtanen Parmalta.

Kuljetustilaukset tehtävä viisi arkipäivää ennen toimitusta

Joulunpyhät tulee huomioida myös kuljetustilausten osalta. Mikäli työmaat tarvitsevat elementtejä välipäivinä, on kuljetus tilattava viisi arkipäivää ennen toimitusta.

”Lähettämötoiminnoista ja kuljetustilauksista vastaava henkilöstömme on valmiudessa myös välipäivien elementtitoimituksiin. Jotta lastausjärjestelyt ja kuljetukset saadaan asianmukaisesti hoidettua, on sopimustemme mukaista viiden arkipäivän minimivaroaikaa noudatettava”, sanoo Parman projektihallinnasta vastaava Aki Loikkanen.

Parman projektinhallinnan yhteystiedot löydät täältä ja kuljetustilauskeskuksen yhteystiedot täältä.

Muistutus ontelolaattojen vesireikien poraamisesta

Ontelolaattoihin kertyvän veden jäätyminen voi aiheuttaa laatan rikkoutumisen. Vesireikien toimivuus onkin syytä nyt varmistaa työmaalla.

”Osaa ontelolaattojen vesirei’istä ei voida tehtaalla toteuttaa ja työmaan velvollisuutena on tarkistaa vesireikien toimivuus. Työmaaryhmämme käyvät avaamassa työmailla havaitut ummessa olevat vesireiät ja voimme suorittaa myös työmaan kontolle kuuluvien vesireikien porauksen lisätyönä”, Loikkanen muistuttaa.

Lataa ontelolaattojen vesireikiä koskeva pikaohje

 

Lisätietoja:

Aki Loikkanen, projektinhallintapäällikkö, Parma Oy
Puh. 020 577 5302
aki.loikkanen@parma.fi

Marko Valtanen, tuotantotoimiston päällikkö, Parma Oy
puh. 020 577 5444
marko.valtanen@parma.fi