Consolis-yhtiö Parma Railille mittavat tilaukset ratapölkkytoimituksista

Consolis-yhtiö Parma Railille mittavat tilaukset ratapölkkytoimituksista

Consolis Parma Rail on solminut mittavat sopimukset betonisten ratapölkkyjen ja vaihdepölkkyjen toimituksista. Väyläviraston kanssa tehty sopimus koskee ratapölkkytoimituksia vuosina 2020–2021 ja Vossloh Cogifer Finland Oy:n kanssa tehty sopimus vaihdepölkkytoimituksia tänä vuonna.

Consolis Parma Rail on ollut Väyläviraston ja Vossloh Cogifer Finlandin sopimuskumppani rata- ja vaihdepölkkytoimitusten osalta jo pitkään. Yhtiö on valmistanut lähes kuusi miljoonaa ratapölkkyä vuodesta 1990 lähtien.

”Uudet toimitussopimukset ovat todella merkittäviä ja takaavat hyvän työtilanteen tälle vuodelle. Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen pääsemme taas hyvään työtahtiin Forssassa toimivalla ratapölkkytehtaallamme”, kertoo toimitusjohtaja Markku Järveläinen Consolis Parma Railista.

”Länsimetron ja Tampereen ratikan ratapölkkytoimitusten ansiosta olemme voineet toimia kohtuullisella tasolla viime vuosina. Uudet sopimukset rautateille toimitettavista pölkyistä ja Länsimetron jatkotoimitukset nostavat tuotantovolyymeja nyt ilahduttavasti”, Järveläinen iloitsee.

Suurten raideliikennehankkeiden aika on nyt

Valtioneuvosto uutisoi tällä viikolla Suomi-radan ja Turun tunnin junan suunnittelua edistävien hankeyhtiöiden perustamisesta sekä eri osapuolten rahoitusosuuksista. Uutinen otettiin Forssassa vastaan hyvällä mielellä.

”Nämä ovat pitkävaikutteisia päätöksiä, joilla edistetään sujuvaa työssäkäyntiä Turku-Tampere-pääkaupunkiseutu akselilla. Raiderakentamisella on mittavia vaikutuksia myös talonrakentamiseen, kuten Kehäradan ja Länsimetron varrella on voitu havaita”, toteaa Järveläinen.

”Talonrakentamisen hiljentyessä näiden raidehankkeiden ripeällä käynnistämisellä olisi merkittäviä työllisyysvaikutuksia ja uusien raiteiden rakentaminen olisi myös yhteiskunnalle edullisempaa kuin noususuhdanteessa”, Järveläinen arvioi.

 

Lisätietoja:

Markku Järveläinen, toimitusjohtaja, Consolis Parma Rail
puh. 020 577 5456
markku.jarvelainen@consolis.com