Consolis Parmalta vähähiilinen laattatuotesarja

Consolis Parmalta vähähiilinen laattatuotesarja

Suomen johtava betonituotevalmistaja Consolis Parma tuo markkinoille uuden vähähiilisen laattatuotesarjan, jonka hiilidioksidipäästöt ovat yli 40 prosenttia tavallisia ontelolaattoja pienemmät. Uusi tuotesarja on osa yhtiön kestävän kehityksen strategiaa, jossa oman toiminnan hiilidioksidipäästöjä pudotetaan viisi prosenttia joka vuosi.

Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuonna 2035. Yksi onnistumisen kannalta keskeinen alue ovat rakentamisen ja rakennusten hiilidioksidipäästöt, joita on saatava selvästi nykyistä alemmalle tasolle. Koko rakennetun ympäristön osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on noin kolmannes ja rakennusmateriaalien osuus noin 5 prosenttia.

Koko kiinteistö- ja rakennusalaa koskevaan haasteeseen on pureuduttu myös Consolis Parmassa, joka tuo markkinoille uuden vähähiilisen ontelolaatan. Uuteen ympäristöystävälliseen valmistustekniikkaan perustuva laattatuotesarja vähentää ontelolaatan hiilidioksidipäästöjä yli 40 prosenttia vakiotuotannossa oleviin laattoihin verrattuna.

Pudotus on merkittävä, sillä ontelolaattoja käytetään Suomessa vuosittain noin kaksi miljoonaa neliömetriä. Tyypillisesti asuinrakennusten välipohjissa käytetyn ontelolaatan hiilidioksidiekvivalenttiluku on noin 65 kiloa (CO2e) neliömetriä kohden. Uusi vähähiilinen ontelolaatta pudottaa laskennalliset hiilidioksidipäästöt noin 37 kiloon neliömetriä kohden.

Tuoteperheeseen kuuluvat kaikki ontelolaattatyypit. Käyttövvarmuuden takaavat CE-merkintä ja tuotestandardin mukaiset testaukset. Tuotevaiheen (A1-A3) ympäristövaikutusten laskenta on verifioitu Bionova Oy:n toimesta.

Aidosti vähähiilisempi betonituote

Toimitusjohtaja Hannu Tuukkalan mukaan uusi vähähiilinen tuoteperhe on yksi tärkeä askel matkalla kohti vähäpäästöisempää asumista ja rakentamista. Ontelolaatan hiilijalanjälki on puristettu pienemmäksi nimenomaan tuotekehitystyöllä ja valmistustekniikalla eikä päästökompensaation keinoin.

”Markkinoilla on nyt kysyntää aidosti vähähiilisemmille tuotteille. Rakennusten ympäristövaikutuksista valtaosa syntyy rakennusten käytön aikana, mutta rakennusvaiheen päästöjen alentamisessa vähähiilisillä tuotteilla on merkittävä rooli. Tämä on ensimmäinen uusi tuotesarja kohti ympäristöystävällisempää betonirakentamista”, Tuukkala toteaa.

Consolis Parman omana tavoitteena on pudottaa hiilidioksidipäästöjä viisi prosenttia vuodessa. Käytännössä se tarkoittaa niiden puolittamista vuoteen 2035 mennessä, mikä toimiala huomioiden on erittäin kova tavoite.

”Tuotteidemme valmistusvaiheen hiilipäästöistä yli 90 prosenttia aiheutuu käytetyistä raaka-aineista. Siksi panostamme tuotekehityksessä niiden tehokkaampaan ja ympäristöystävällisempään käyttöön”, Tuukkala lisää.

Lue lisää Parman vähähiilisistä ontelolaatoista

 

Lisätietoja:

Consolis Parman myynti

Hannu Tuukkala, toimitusjohtaja, Consolis Parma
puh. 050 598 9292
hannu.tuukkala@consolis.com

Juha Rämö, suunnittelujohtaja, Consolis Parma
puh. +358 20 577 5526
juha.ramo@consolis.com