Consolis-konsernin turvallisuusviikon teemana välittävä puuttuminen

Consolis-konsernin turvallisuusviikon teemana välittävä puuttuminen

Consoliksen turvallisuusviikkoa vietetään konsernin kaikilla toimipaikoilla ensi viikolla. Turvallisuusasiat ovat laajasti esillä koko viikon ajan ja lisäksi yksi työpäivä kullakin toimipaikalla pyhitetään ainoastaan työturvallisuudelle. Turvallisuuspäivänä ei siis valeta litraakaan betonia. Koko konsernia koskevana tavoitteena on saavuttaa Nolla tapaturmaa -kulttuuri ja tänä vuonna erityisteemaksi on nostettu välittävä puuttuminen.

Turvallisuus on Consolis-konsernissa ykkösasia ja se koskee kaikkia yhtiön liiketoiminnan osa-alueita. Kenenkään ei pitäisi satuttaa itseään toimipaikoillamme tai työmaillamme. Päämääränä on ankkuroida Nolla tapaturmaa -kulttuuri tavaksi toimia.

”Turvallisuusfilosofiamme mukaan jokainen yhtiön työntekijä on meillä vain lainassa puolisoiltaan, läheisiltään, lapsiltaan ja lemmikeiltään. Jo perinteeksi muodostuneen turvallisuusviikkomme tavoitteena on nostaa turvallisuusasiat arjen yläpuolelle ja käyttää yhdessä aikaa toiminnan kehittämiseen”, sanoo Consolis Parman toimitusjohtaja Hannu Tuukkala.

”Tämän vuoden erityisteemana on välittävä puuttuminen. On tärkeää, että olemme jatkuvasti valppaina, emmekä kävele ohi havaitessamme tilanteita, joissa piilee vaaran riski”, Tuukkala jatkaa.

Välittävä puuttuminen turvallisen käyttäytymisen kolmikon rinnalle

Consolis-konsernissa on tunnistettu kolme turvallisen käyttäytymisen päätekijää: Pysyn poissa vaara-alueilta, Varmistan kulkureittien turvallisuuden ja Käytän oikeita työkaluja, jotka ovat hyvässä kunnossa.

Don’t walk by – Puuttumalla välitän -erityisteema nostaa henkilöstön omaa roolia näiden turvallisen käyttäytymisen mallien edistämiseksi.

”Valtaosa läheltä piti – tilanteista ja sattuneista tapaturmista liittyy johonkin tunnistetuista turvallisen käyttäytymisen päätekijöistä. Työturvallisuustyömme keskiössä on ennaltaehkäisevä toiminta ja haluamme korostaa jokaisen mahdollisuutta puuttua rohkeasti epäkohtiin”, sanoo Consolis Parman turvallisuuspäällikkö Katja Salmi.

”Kannustamme avoimuuteen turvallisuuskehujen antamiseksi ja haluamme luoda välittävän ilmapiirin, jossa myös rakentavaan palautteeseen suhtaudutaan myönteisesti”, Salmi päättää.

Turvallisuusviikon aktiviteetit eivät vaikuta betonielementtien toimituksiin.

 

 

 

Lisätietoja:

Hannu Tuukkala, toimitusjohtaja, Consolis Parma
puh. 050 598 9292
hannu.tuukkala@consolis.com

Katja Salmi, turvallisuuspäällikkö, Consolis Parma
puh. 040 741 8610
katja.salmi@consolis.com