Betonielementtien irrotusvaihe käynnistynyt ReCreate-hankkeessa

Betonielementtien irrotusvaihe käynnistynyt ReCreate-hankkeessa

PARMA Concrete CareTM -vastuullisuusohjelman mukaisesti Consolis Parman tavoitteena on puolittaa yhtiön päästöt vuoteen 2035 mennessä. Kiertotalouden edistäminen on tärkeässä roolissa tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Yhtiö on mukana kansainvälisessä ReCreate-tutkimushankkeessa, jossa kehitetään purettavista rakennuksista irrotettavien betonielementtien uudelleenkäyttöä uudisrakentamisessa.

ReCreate-tutkimushankkeessa on nyt siirrytty betonielementtien irrotusvaiheeseen Tampereella. Ehjinä uudelleenkäyttöä varten irrotetut 1980-luvulla valmistuneen kerrostalon elementit siirretään tehdaskunnostukseen Consolis Parman elementtitehtaalle Kangasalle.

”Tutkimme sitä, millä tekniikalla elementit irrotetaan, jotta ne saadaan parhaiten ehjinä irti uudelleenkäyttöä varten. Keskeinen tutkimuskysymys on myös, millainen hiilijalanjälki irrotetuille ja tehdaskunnostetuille elementeille muodostuu”, tenure track -professori Satu Huuhka Tampereen yliopistolta toteaa.

Elementtien luovuttajarakennus puretaan, mutta elementit irrotetaan hallitusti tutkimushankkeeseen osallistuvien tahojen yhdessä tekemien suunnitelmien mukaisesti. Elementtien irrottaminen kokonaisena on edellytys niiden uudelleenkäytölle, mutta rakennusta ei ole alun perin suunniteltu tätä silmällä pitäen.

”Itse irrotustyötä on edeltänyt vaihe, jossa on tehty monia erilaisia tarkasteluja ja tutkimuksia niin työpöydällä kuin kohteessa. Irrotustekniikan suunnittelu on tapahtunut tiiviissä yhteistyössä tutkimushankkeen osapuolten ja Tampereen yliopiston välillä. Kumppanien kokemukset niin uuden rakentamisesta kuin purkamisesta ovat arvokkaita. Tiivis yhteistyö ja avoin keskustelu ovat keskeisiä työkaluja prosessin hiomisessa”, pohtii Rambollin Inari Weijo.

Betonielementtien valmistaja vastaa elementtien uudelleenkäytön kelpoisuuden varmistamisesta

Parma vastaa purettujen elementtien tarkastamisesta, mahdollisista mittamuutoksista ja tarvittavasta varustelusta uudelleenkäyttöä varten. Elementit toimitetaan irrotustyömaalta yhtiön Kangasalan tehtaalle, missä tarkastus, mittamuutokset ja varustelu suoritetaan ennen toimitusta uuteen kohteeseen. Osa elementeistä koekuormitetaan Tampereen yliopiston Hervannan laboratoriossa.

”Tavoitteenamme on pienentää päästöjämme viisi prosenttia vuosittain ja puolittaa ne vuoden 2020 tasoon verrattuna vuoteen 2035 mennessä. Tärkeimmät keinomme rakentamisen päästöjen pienentämiseksi ovat vähähiilisten tuotteiden käytön lisääminen, energiatehokkuus kaikessa toiminnassamme ja kiertotalous”, sanoo Consolis Parman teknologiajohtaja Juha Rämö.

”Tässä hankkeessa tutkimme kokonaan uudenlaista liiketoimintaa, jossa perinteisen valmistajaroolin sijaan toimimmekin olemassa olevien betonielementtien tai niiden jatkojalosteiden uuden elämän mahdollistajana”, Rämö jatkaa.

Elementit uudelleenkäytetään Skanskan rakennushankkeessa.

”ReCreate on meille tärkeä oppiprosessi vähähiilisen ja kiertotalouden mukaisen rakentamisen polulla. Niin irrotusvaihe kuin rakennusosien uudelleenkäyttö tuovat uutta tietoa meidän ja kumppaniemme käyttöön. Uudelleenkäyttökohde on vielä päättämättä ja tutkimme erilaisia vaihtoehtoja eri yhteistyötahojen kanssa”, tulosyksikön johtaja Toni Tuomola Skanskasta toteaa.

Lue lisää ReCreate-hankkeesta täältä.

 

Lisätietoja:

Satu Huuhka, Tenure track -professori, Tampereen yliopisto
p. 050 300 9263
satu.huuhka@tuni.fi

Inari Weijo, korjausrakentamisen toimialapäällikkö, Ramboll
p. 050 360 7230
inari.weijo@ramboll.fi

Juha Rämö, teknologiajohtaja, Consolis Parma
p. 040 574 0658
juha.ramo@consolis.com

Toni Tuomola, tulosyksikön johtaja, Skanska
p. 040 754 3045
toni.tuomola@skanska.fi