Betonielementit ovat osa rakentamisen ilmastoratkaisua Suomessa

Betonielementit ovat osa rakentamisen ilmastoratkaisua Suomessa

Consolis Parman toimenpiteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja vähähiilisemmän rakentamisen edistämiseksi ovat avainroolissa yhtiön strategiassa ja linjassa Consolis-konsernin juuri SBTi-hyväksyttyjen ilmastotavoitteiden kanssa. Tavoitteena on pienentää päästöjä viisi prosenttia vuosittain ja puolittaa ne vuoden 2020 lähtötasosta vuoteen 2035 mennessä. Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035 -tiekartta ja Parman oma vähähiilisyyden tiekartta 2035 asettavat raamit toimialan yhteiselle ilmastotyölle ja osaltaan Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiselle.

Parman PARMA Concrete CareTM -vastuullisuusohjelma kattaa kestävän betonirakentamisen arvoketjun innovatiivisista valmistusteknologioista ja vähähiilisistä tuotteista sosiaaliseen ja taloudelliseen vastuullisuuteen.

Ilmastotoimien osalta vastuullisuustyötä ohjaa Parman vähähiilisyyden tiekartta 2035.

“Rakennetulla ympäristöllä on ratkaiseva merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa, sillä rakennukset ja rakentaminen aiheuttavat yhteensä noin kolmanneksen Suomen kokonaispäästöistä. Olemme tunnistaneet rakennusmateriaalien kasvavan merkityksen vähähiilisemmän rakentamisen kehittämisessä ja laatineet oman tiekarttamme kunnianhimoisten ilmastotavoitteidemme saavuttamiseksi”, sanoo teknologiajohtaja Juha Rämö Consolis Parmalta.

“Strategiamme ja kehitystyömme ytimessä ovat elinkaariviisaat vähähiiliset tuotteet, energiatehokkuus ja kiertotalouden edistäminen. Kolmessa vuodessa ominaispäästöistämme on leikattu jo kaksitoista prosenttia ja olemme tukevin askelin tiekarttamme viitoittamalla polulla”, Rämö kertoo.

“Rakennusteollisuus julkaisi Suomen hiilineutraaliustavoitetta osaltaan edistävän vähähiilisyyden tiekartan päivitetyn version viime kesäkuussa. Seuraamme omaa yhtiötasolla laadittua tiekarttaamme määrätietoisesti saavuttaaksemme toimialan ja koko valtakuntamme yhteisen päämäärän”, Rämö päättää.

PARMA GreenTM -tuotteet päästövähennysten takana

Parma toi ensimmäiset vähähiiliset tuotteet markkinoille jo vuoden 2020 lopulla. Yhtiö on tämän jälkeen laajentanut niiden tarjoamaa koko rakennuksen rungon kattavaksi kokonaisuudeksi. Vähähiilisimmille PARMA GreenTM -tuotteille on laadittu kolmannen osapuolen verifioimat, tuotteen koko elinkaaren ympäristövaikutukset osoittavat ympäristöselosteet (EPD).

PARMA Green -tuoteperheeseen kuuluvat myös BY-Vähähiilisyysluokitus® -mukaisilla vähähiilisillä betoniresepteillä valmistetut elementit. Parman kaikilla tehtailla on sertifikaatilla osoitettu valmius näiden vähähiilisten betonimassojen valmistamiseksi. Näiden tuotteiden osalta vähähiilisyysluokitus (GWP) osoittaa betonimassan päästövähennyksen. Muiden materiaalien ja tuotteen elinkaaren aikaiset päästöt on laskettava erikseen.

“Vastuullisuusohjelmamme ja ympäristötekojemme taustalla on Suomen hiilineutraaliustavoite, jonka pohjalta olemme asettaneet omat tavoitteemme. Olemme sitoutuneet näiden tavoitteiden saavuttamiseen rakennusteollisuuden ja asiakkaidemme asettamia päästövähennystavoitteita tukien”, Rämö selventää.

“Päästöjemme puolittaminen ei onnistu yksin. Olemme mukana useissa päästövähennyksiä tavoittelevissa kehitysprojekteissa ja vähähiilisten tuotteidemme käytön lisääntyminen on ehdoton edellytys tavoitteidemme saavuttamiselle. Keinot päästöjen vähentämiseksi ovat käsissämme ja yhteistyöllä saamme ne käyttöön toimialan ja ympäristön hyväksi”, Rämö kiteyttää.

Tutustu Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035 -tiekarttaan täällä.

Lue lisää Consolis Parman Kestävä kehitys -vuosiraportista täältä ja Parman vähähiilisistä PARMA GreenTM -tuotteista täältä.

 

Lisätietoja:

Juha Rämö, teknologiajohtaja, Consolis Parma
Puh. 040 574 0658
juha.ramo@consolis.com