PARMA-lehti 1/2019

 

Tässä lehdessä aiheina:

TOIMITILAT: Arvorakennusten uusi aika
Helsingin keskusta-alue Töölönlahdelta rautatieasemalle käy läpi melkoista muodonmuutosta. Sitä on muokkaamassa myös Parma.

PÄÄKIRJOITUS: Betonirakentaminen ei lopu koskaan
Siihen perustuvat myös ne toimenpiteet, joita Consolis-konserni on kasvustrategiansa mukaisesti tehnyt. Parman ja Betonimestareiden yhdistyminen on osa tätä tarinaa.

ROHKEUTTA & KONKRETIAA: Yhdessä = enemmän
Betonimestarit liittyi yrityskaupan myötä osaksi Consolis-perhettä. Sen myötä asiakkaille on tarjolla entistä enemmän yhdestä osoitteesta.

ASUNNOT: Tikkurilan Center kohoaa kokonaistoimituksena
Tikkurila Center tuo uusia asuntoja ja uutta ilmettä Vantaan keskukseksi mielletyn kaupunginosan katukuvaan. Tiukka rakennusaikataulu ja ahdas tontti ovat yhdistelmä, jossa tarvitaan Parman valmisosia ja PARMArappausta.

KUMPPANUUS: Team #PARMAKOSKI on kannustuksen kärkijoukkue
Team #PARMAKOSKI on muokannut perinteistä hiihtosponsorointia uuteen uskoon. Kannustajajoukon iloinen meno ja meininki on noteerattu positiivisesti myös kisapaikoilla.

INFRA: Patomäen tunnelissa TT-laatta kääntyy uuteen asentoon
Lahden eteläinen ohikulku on yksi Suomen suurimmista infratyömaista. Yksi sen isoimmista yksittäisistä työkohteista on Patomäen tunneli, jossa hyödynnetään Parman TT-laattoja.

TURVALLISUUS: Nolla tapaturmaa -kulttuuri turvaa työpäivän
Työturvallisuus on asia, johon Parma on panostanut määrätietoisesti yli kymmenen vuoden ajan. Ja tulokset puhuvat puolestaan: Parman tehtaat nappasivat alan työturvallisuuskisassa kaikki kärkisijat.

YMPÄRISTÖ: Hyrylän tehtaalla syntyy ekotekoja – murskattu uusiokiviaines kiertää jo syntypaikalla
Ilmastonmuutos puhuttaa myös rakennustuoteteollisuutta. Parma kutistaa omaa hiilijalanjälkeään mm. kierrättämällä uusiokiviainesta ja hyödyntämällä pienipäästöisempää kuljetuskalustoa.

TULEVAISUUS: Infrainvestoinneissa on ynnäiltävä myös yhteiskunnallisia vaikutuksia
Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtajan Aleksi Randellin mielestä isoissa infra- ja liikennehankkeissa pitää miettiä entistä enemmän niiden vaikutuksia yhteiskuntaan, asumiseen ja työllisyyteen. Suunta on oikea, mutta ei vielä riittävä.

PROFIILI: Suunnitteluporukka BIMahti
Parman suunnitteluporukka Vantaalla hallitsee tietomallinnuksen kiemurat, mutta myös sujuvan tiimityön ja kevyen herjanheiton.