Betonipuisto siirtyi keväälle 2021

Betonipuisto siirtyi keväälle 2021

Betonipuisto on betoniteollisuuden toimijoiden FinnBuild-messujen yhteydessä toteuttama yhteisnäyttelyalue. Betonipuiston toimijat arvioivat elokuun alussa, että koronavirustilanteen takia nyt ei ole oikea aika toteuttaa yhteishanketta. Betonipuiston uusi suunniteltu toteutusajankohta on huhtikuussa 2021.

Betonipuisto toteutettiin yhteisrintamana ensimmäisen kerran vuonna 2018. Positiivisen palautteen pohjalta Betonipuisto päätettiin toteuttaa myös vuonna 2020. Elokuun alussa yhteistyöryhmä päätti kuitenkin vetäytyä hankkeesta ja pian tämän jälkeen FinnBuild–messut siirrettiin kokonaan keväälle 2021. Betonipuiston uusi toteutusajankohta on 13.-15.4.2021.

”Yhteistyöryhmässä seurattiin vallitsevaa koronavirustilannetta aktiivisesti koko kevään ja kesän ajan. Elokuun alussa pidetyssä palaverissa katsottiin yksimielisesti, että nyt ei ole oikea aika järjestää tällaista kokoontumistapahtumaa. Ihmisten turvallisuus ja terveys ovat Betonipuiston toteuttajille ykkösasia”, sanoo markkinointipäällikkö Petri Kähkönen Consolis Parmalta.

”Betonipuistossa vieraili vuonna 2018 tuhansia messuvieraita. On selvää, että koronaviruksen leviämisen estämiseksi tapahtumaa ei tässä tilanteessa olisi voitu turvallisesti järjestää. FinnBuild–messujen siirtäminen keväälle on fiksu päätös ja jatkamme Betonipuiston valmistelua uuden aikataulun puitteissa”, Kähkönen lisää.

Mikä Betonipuisto?

Betonipuisto on betoni- ja rakennustoimialalla vaikuttavien yritysten yhteisosasto, mikä toteutetaan FinnBuild-messujen yhteydessä. Yhteisalueelta tapahtumavieraat löytävät betonialan kaikki avaintoimijat ”saman katon alta” ja tapahtuma-alueen keskiössä on esiintymislava, jossa vieraille on tarjolla asiantuntijoiden tietoiskuja betonitoimialan uusimmista ratkaisuista ja palveluista sekä erilaisista kehityshankkeista.

Lue lisää Betonipuistosta

 

Lisätietoja:

Petri Kähkönen, markkinointipäällikkö, Consolis Parma
puh. 020 577 5532
petri.kahkonen@consolis.com